KIELEN LUOVA JA ELVYTTÄVÄ VAIKUTUS

– Masennuksesta verkkopäiväkirjoissa
julkaistu Kirjallisuusterapia -lehdessä 1/09

Masennuksen käsittely on keskeinen verkkopäiväkirjojen aihe. Viime vuosiin asti kyseessä on ollut lähes oma lajinsa, masennusblogi. Suomen blogilistan luettelossa ei ole enää masennus- tai mielenterveysblogien luokkaa. Tämä lienee viisasta, ehkä kirjoittajan ei kannata rajautua vain surusta ja ahdistuksesta kirjoittamiseen. Kenen kannattaisikaan rakentaa verkkoidentiteettiään vain masennuksen ympärille.

Lukiessani kirjoittajaohjaajan ja kirjallisuudentutkijan näkökulmasta blogeja olen huomannut, kuinka paljon kertojan rooli vaikuttaa siihen, miten asioista kerrotaan. Masennuksesta kirjoittavalle saattaa käydä niin, että verkkoblogi keskittyy suruun ja vaikenee ilonaiheista.

Masennuksesta kirjoittaminen ei kuitenkaan ole vähentynyt. Se on keskeinen teema lukuisissa blogeissa, ja yksittäisenä postauksen aiheena se on yleinen. Nuorten lisäksi verkkoon kirjoittavat myös keski-ikäiset, sekä entistä useammin myös vanhukset. Suomen blogilistan aiheluettelossa on 450 blogia, jossa pysyväksi teemaksi mainitaan masennus. Blogien nimet ovat kuvaavia: Elämä väsyttää, Hurmaava itsemurha, Surupuisto, Kun mielikuvituskin masentuu, Elegia. ym.

Runoilija Karri Kokko laati vuonna 2005 kokeellisen runokokoelman suomalaisten blogien masennuslauseista. Varjofinlandia. Hän valitsi pelkästään yhden lauseen kustakin masennusta ilmaisevasta blogitekstistä ja kokosi ne yhteen. Irrotettuna kirjoittajien tunteenilmaisuista lauseet muodostavat yleistä mielentilaa:

”…Mä en omista siistejä vaatteita, ja ainoat mustat suorat
housutkin istuvat huonosti. En voinut muuta kuin ynistä ja vetää
peittoa paremmin päälleni. Perjantaina olin jo hyvin ahdistunut…”

Masentuneen kieli väsyy

Masennuksesta kirjoittamien on monellakin tapaa terapeuttista. Pelkästään se, että masentunut ihminen pystyy kirjoittamaan, on jo voitto. Masentuneella on taipumus langeta kielen ulkopuolelle. Julia Kristeva käsittelee tätä kielen lamaantumista Musta aurinko teoksessaan. Ihminen elää kielessä, keskustelun ja sisäisen puheen virrassa. Kristevan mukaan masentuneen kieli ikään kuin nääntyy: ”Jos masennuksesta vapaa tila on lauseketjuun kykenemistä, tuskaansa naulattu masentunut ei sitä vastoin muodosta ketjua, eikä siksi toimi tai puhu.” (Kristeva 1998, 50).

Kieli on luovaa myös siinä mielessä, että koko ajan se luo ihmistä. Tämä seikka pitäisi asettaa selkeämmin “itseilmaisua” korostavia käsityksien rinnalle. Subjekti-keskeisen käsityksen mukaan ihminen on ydin ja keskipiste, joka sitten haluaa ilmaista “itseään” ja tarvitsee ilmaisuilleen välineen. Väline voi sitten olla kieli tai soitin tai kamera tai mikä tahansa, kunhan sen avulla voi ilmaista itseään. On erehdys olettaa, että tuo sisin luovuuden lähde olisi aina sama itseilmaisu, välineestä huolimatta. Yksisuuntainen itseilmaisun painottamien ei tunnista välineen vaikutusta käyttäjäänsä. On muistettava, että visuaalinen, musiikillinen tai kielellinen toiminta vaikuttaa myös takaisin mieleen.

Kristeva korostaa kielen vaikutusta subjektiin, hän sanoo että “kielellä on aktivoiva vaikutus neurobiologisiin verkostoihin.”

Masennuksesta kirjoittaminen ei siis ole vain itseilmaisua, vaan samalla se palauttaa masentunutta takaisin kielen piiriin. Tämä kielen, sisäisen puhekyvyn takaisin saaminen on vähittäistä voimistumista.

Masentuneen kerronnasta voi havaita voimattomuutta päivän tapahtumien haltuunotossa. Kirjoittamisen taidoilla on olennainen merkitys voimaantumisessa ja kielen pariin palaamisessa. Kielellinen ilmaisu ja retoriset muodot vaikuttavat myös siihen kuinka kirjoittaja itse tulkitsee asioita. Mieltä vaivaavien asioiden pienentäminen on tunnettu keino vaikuttaa mielikuviin.

Kerronnan energisyys, kuten esimerkiksi huumorissa tai ironiassa, tarjoaa myös mahdollisuuksia asioiden kielelliseksi haltuun ottamiseksi. Koominen paisuttelu, joka muuten tuntuisi olevan murheiden suurentamista, suurentaa asian koomisiin mittasuhteisiin ja tarjoaa mahdollisuuden etääntyä ja nauraa asialle. Monet kärjistykset, kiteytykset ja aforistisen voimakas ilmaisu merkitsevät myös asioiden haltuun ottamista voimakkaan kielen avulla.

Kielellä on taipumus voimaannuttaa käyttäjäänsä, silloin kirjoittaja ei vaivu mykkään eristyneisyyteen vaan pyrkii päinvastaiseen. Kristevaa mukaillen: lauseketjuun kykeneminen työskentelee jo masennusta vastaan. Masentuneella voiman puute ja kielen nääntyminen voi kääntyä toiseen suuntaan kielen vaikutuksesta, aktivoiden näin kirjoittajaa.

Blogi nimeltä piste piste piste on jopa keskittynyt lauseketjujen muodostamiseen. Hän kirjoittaa vivahteikasta proosaa, joissa avoin ihmettely on läsnä:

”En tajua. Silloin kun olin todella masentunut, kun joka päivä haukuin itseäni pelkuriksi ja toivoin, että jäisin auton alle, niin silloin kaikki esineet olivat järjestyksessä. Silloin oli siistiä.”

Blogi ei ole tiedote, vaan jatkokertomus

Internet ja itsemurhat ovat tulleet esille viime aikoina. On paljastettu vastuuttomia sivustoja, joista ihmiset saavat neuvoja itsemurhan toteuttamista varten. Verkkopäiväkirjoista voi myös lukea itsemurhaa hautovan kirjoittajan mietteitä. Niitä ei voi lukea vain informaation kannalta, koska verkkopäiväkirjat ovat jatkokertomuksia. Lukija tutustuu vähitellen kertojan maailmaan, seuraa hänen vaiheitaan ja jakaa hänen huolensa.

Hurmaava Itsemurha verkkopäiväkirjan nimenä kuulostaa itsetuhoiselta, mutta kyseessä on taitavan kirjoittajan päiväkirja joka kertoo masennuksesta. Alkaessaan vuonna 2006 Hurmaava Itsemurha kokosikin ehkä uteliaita lukijoita itsetuhoisten tempausten ja viiltelyn vuoksi. Mutta ne, jotka seuraavat yhä tätä taitavan kirjoittajan blogia, voivat olla jo iloisia siitä, että nuorella miehellä on nyt enemmän ystäviä, ja ahdistuksen aiheiden rinnalla on myös yhteiskuntakritiikkiä.

Kirjoittamisen ohjaajana olen tunnistanut myös tekstejä joissa julkinen kirjoittaminen suorastaan haittaa kirjoittajalle olennaisten asioiden käsittelyä. Julkinen kirjoittaminen on johtanut poistoihin ja epämääräisyyksiin. Silloin kirjoittaja puhuu peitellen seikoista, joista kannattaisi kirjoittaa avoimemmin ja yksityisesti.

Sanotaan, että terapeutti kuuntelee nimenomaan sitä, mitä puhuja on poistanut. Samalla tavalla yksityisen päiväkirjan kirjoittaminen voi edetä tunteesta itse kokemuksen selvittelyyn. Päiväkirjan kirjoittaja, pyrkiessään tavoittamaan kokemuksensa täydellisen kielellisen muodon, tuo itselleen tarkasteltavaksi seikkoja, joista tuo tunnekokemus syntyy ja mistä siinä vaietaan. Julkisen verkkopäiväkirjan puhe voi ajautua epämääräisyyksiin, vaikka kirjoittaja olisi nimimerkki.

Kirjoittaja aloittaa yksityisen päiväkirjan esimerkiksi sanoin:

“Jotenkin kivan aivoton, turta ja kelluvainen olo. Olen unohtanut kertoa että…”

Näillä avaussanoilla kirjoittaja ikään kuin kutsuu kieltä apuun. Se, mitä hän yksityisessä päiväkirjassaan voi näin tavoitella on konkreettinen kokemus, jossa ei ole poistoja eikä epämääräisyyksiä. Yksityinen päiväkirja auttaa näin kirjoittajaa lähestymään kokemuksen kielellistä muotoa.

Melankolian politiikkaa

Julkisella kirjoittamisella on aivan erityinen merkityksensä. Verkkopäiväkirjat ovat luoneet olennaista, massajulkisuudesta poikkeavaa muotoa. Eräs olennainen seikka julkisessa kirjoittamisessa on kokemusten näkyväksi tekeminen.

Nykyaikaisessa elämässä masennus on niin yleistä, että olisi virhe eristää se pelkästään yksilön ongelmaksi. Vaikka jokainen söisikin masennuslääkkeensä yksin, siihen liittyvien kokemusten jakaminen on yhteiskunnallisesti merkittävää.

Masennus on osa nykyaikaista elämää, siksi sairastamiseen liittyvä diskurssi ei ole ainoa puhetapa, masennuksesta tulisi puhua muullakin tavalla. Monet masennuksesta nousevat melankoliset elämänasenteet ja tyylit ovat tapa ilmaista esimerkiksi yksinäisyyttä ja voimattomuuden tunnetta, jotka ovat monelle elämän tosiasioita.

Melankoliaa voidaan pitää depression synonyyminä, se näkyy ja tulee ilmi synkkänä tyylinä. Lääketieteellisesti melankolia on toki määritelty hoitoa vaativaksi tilaksi, mutta taiteessa melankolialla tarkoitetaan tyylillistä ilmiötä.

Melankoliaa on luonnehdittu nykyisen aikakauden mielentilaksi. Tämän mukaan myös tekopirteys ja ylenmääräinen aktiivisuuskin voidaan nähdä vain yrityksenä peittää tosiasioita. Sen sijaan tietyn surumielisyyden oikeuttamien voi jopa mahdollistaa tietynlaisen onnen.

Esimerkiksi Baudelairen runossa ”Albatrossi” (1857) runoilijan raskasmielisyys (spleen) rinnastuu laivan kannella raskaasti liikkuvaan jättimäiseen lintuun. Albatrossi näyttää surkealta raahatessaan raskaita siipiään, mutta noustessaan lentoon se on suvereeni ja onnellinen.

Melankoliassa synkkä tyyli ei siis ole vain masennus, jota toiset eivät välttämättä havaitse. Se on asenne joka näytetään. Ehkä goottien tai hevymetal -hahmojen pitkät mustat nahkatakit liehuessaan muistuttavat näitä Baudelairen raskaita siipiä. He lentävät varmaankin musiikin alueella, vaikka katutilassa siivet painaisivatkin.

Melankolinen, synkkä tyyli, ikään kuin viittaa siipiinsä mutta heittäytymättä sen kummemmin kohoaviin fantasioihin. Piste piste piste –blogissa kirjoittaja haaveilee toimettomasta ulkomailla oleskelusta:

Voisin nauttia asioista, mutta se olisi nauttimista kaikesta hyödyttömyydestä, tuuliajolla olemisesta huolimatta… Sen ajatteleminen silloin tuntui aika ahdistavalta, koska tiesin kaiken tuon mahdottomaksi. Ehkä. Ainakin mahdottomaksi minulle. En minä osannut olla tuulen ajamana, minä olin masentunut, lamaantunut toivottomuudesta ja tarkoituksettomuudesta. En minä osannut nauttia siitä huolimatta, paitsi teoriassa. Etukäteen, jälkikäteen.

Lähteitä:
Lazlo Földenyi: Melancholie, 1988
Julia Kristeva: Musta aurinko, masennus ja melankolia, 1987
Veli-Matti Toivonen, Timo Kauppi: Kielen taikaa, NLP kielikirja, 1995
Suomen blogilista, http://www.blogilista.fi/