Kirjoittaminen ja julkisuus tulevaisuudessa

Akateemisen opiskelun tulee ennakoida tulevaisuutta ja tilanteita, jolloin hankittuja tietoja ja taitoja käytetään. Kirjoittajakoulutuksen pitäisi siis aavistella sitä, millaista sanataide on tulevaisuudessa. Opiskelijoiden on syytä orientoitua muihinkin mahdollisuuksiin kuin perinteiseen kirjailijan toimeen. Erilaisiin tekijyyden ja tiimityön muotoihin perehtyminen voi laajentaa opiskelijoiden käsityksiä siitä, mitä kirjoittaminen voi tulevaisuudessa olla. Kirjoittajat toimivat julkaistakseen, se on yhteistä niin taiteeseen, viihteeseen tai asiakirjoittamiseen suuntautuneille. Toki kirjailijana toimiminen on tulevaisuudessakin arvostetuin tekijyyden muoto, mutta kirjailijan nimeä ei voi saada kuten tutkintoa, vaan se hankitaan luovan työn ja julkaisemisen kautta.

Luovan työn arvostuksen nousu pakottaa myös jähmeän yliopiston muuttamaan opiskelukäytäntöjään. Käsitys akateemisesta opiskelusta pelkästään analyyttiseen järkeen keskittyvänä tieteellisyytenä muuttuu, kun huomataan luovuuden merkitys myös tieteelliselle ongelmanratkaisulle. Luovuuteen ei vielä panosteta opetuksessa erityisemmin, vaikka sitä arvostetaan. Ehkä luovuus ajatellaan yhä vain yksilön lahjakkuudeksi, yksin kehitetyksi kyvyksi, jonka opiskelija tuo mukanaan tiimeihin ja ryhmätöihin. Luovuuden oppiminen ja sille ominaiset leikit eivät ole tarpeeksi arvostettuja akateemisessa maailmassa.

Käsitys opiskelusta ulkokohtaisena sääntöjen opiskeluna ja mallien oppimisena on vanhentunut. Kirjoittamista ei voi eikä kannata opettaa ulkokohtaisesti, koska jo luonteensa vuoksi kirjoittaminen on kiinteästi yhteydessä mielen keskittyneeseen ja syventyvään toimintaan. Nykyinen pedagogia on avannut uusia mahdollisuuksia luovaan ja itsenäiseen oppimiseen, sellaiseen minkä voi ajatella olevan omaperäiseksi kirjailijaksi kehittymisen kannalta sopivaa.

Luova kirjoittaminen on erityisen antoisa perusopiskelun alue, kuten Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittajakoulutus on osoittanut. Kirjoittamisen opintoja voi jatkaa Jyväskylän yliopiston puolella, jossa kirjoittaminen on kirjallisuuden maisteriopintojen linja. Kirjoittamisen pro gradussa on taiteellinen ja tieteellinen osa, siinä yhdistyvät sanataiteen tekeminen ja tutkimus.

Mitkä ovat opiskelijan näkymät sitten, kun on perehdytty useiden vuosien ajan kirjoittamiseen ja kassissa on maisterin paperit? Millainen on uusi julkisuus, jota sosiaalisen media jo nyt muuttaa voimakkaasti? Kuinka valmistella kirjoittajia siihen?

Tulevaisuuden kirjailija

Nyt kun verkko ja media muuttavat voimakkaasti julkisen kirjoittamisen aluetta, on syytä varautua kirjailijan työn muuttumiseen. Kirjoja julkaistaan tulevaisuudessakin – joko paperilla tai digitaalisesti. Käsikirjoittaminen lisääntyy elokuvan tekemisen helpottuessa, ja muutenkin ääni ja kuva voidaan helposti liittää osaksi kirjoitettua verkkotekstiä. Asiakirjoittaminen muuttuu persoonallisemmaksi, koska sosiaalisessa mediassa perinteinen asiakieli vaikuttaa liian viralliselta. Sanataiteella tulee olemaan perinteisten muotojen lisäksi monenlaista uutta tarvetta, koska kerronnan taitoja tarvitaan lähes kaikkialla.

Se, millaiseksi julkinen maailma muuttuu, määrittää myös kirjoittamisen mahdollisuuksia. Julkinen toiminta on sosiaalisen median myötä muuttumassa voimakkaasti, ja muiden muassa kirjoittajille on avautumassa uusia mahdollisuuksia. Hyvin palkattu massaviestintä ja mediajulkisuus saavat rinnalleen sosiaalisen median edellistä pienemmät julkiset alueet. Töitä siis kirjoittajille riittää, toimeentulo saattaa tosin pysyä yhtä epävarmana kuin aiemminkin.

Kirjailijaksi tuleminen on tavoitteena monilla kirjoittajakoulutukseen hakeutuneilla, ja tuo tie on yleensä opintoja pitempi. Valmistuneet maisterit tekevät yleensä jonkin aikaa muita töitä, mutta aikaa myöten he toimivat kuitenkin jollain kirjoittamisen alueella. He julkaisevat lehdissä, kirjoittavat verkkoon, toimivat kirjoittamisen ohjaajina, ja siinä sivussa jotkut valmistelevat kirjallisia teoksia. Tämä on myös yliopistosta maisteriksi valmistuneiden yleinen tulevaisuuden näkymä – ennen pitkää he tulevat kirjoittamaan julkisesti.

Kirjailijaksi tullaan julkaisemisen kautta, ei opiskelemalla. Opiskelu voi kuitenkin olla merkittävä vaihe tällä tiellä. Akateemisen opiskelun parhaita puolia on yhä sen vapaus, nykyään tuo vapaus liittyy henkilökohtaisiin opintosuunnitelmiin. Jyväskylän yliopistossa kirjoittamisen opiskelija voi suunnitella itselleen persoonalliseksi rakentuvan opintopolun. Siihen liittyy tutkimista ja luovuuden kehittämistä. Akateemisen vapauden erityinen mahdollisuus voi olla sen herkkyydessä tulevaisuuden suhteen, tähän vapauteen liittyy mahdollisuus vastata toistaiseksi piilossa oleviin tulevaisuuden kysymyksiin.

Kun perinteisen kustantamisen rinnalle tulee runsaasti erilaisia julkaisemisen muotoja, kirjailija voi olla vaikka oma kustantajansa, mutta ilman julkisuutta hän ei voi toimia. Kirjailija tarvitsee työlleen vain julkista näkyvyyttä. Kirjailijan titteli on yleensä liittynyt kirjoittamisen myötä tulleeseen maineeseen, ja niin on ehkä tulevaisuudessakin.

Historia näyttää toistavan itseään siinä, että sosiaalisen verkon myötä julkinen toiminta ja maine ovat korvaamassa rahapalkan. Varhaisina aikoina katsottiin, että kirjailijan maine ja julkisuus korvaavat rahan. Tuolloin kirjailija on tarkoittanut henkilöä, joka on hankkinut mainetta kirjoituksillaan. Kirjailijana toimiminen on aina ollut arvostettua, mutta palkkaa kirjailijan työstä on maksettu suhteellisen vähän aikaa. Kirjailijan ammattinimikettä on käytetty vasta, kun kirjoja alettiin julkaista kustantamoiden kautta. Ehkä tulevaisuudessa kirjailijana toimimista ei ajatella niinkään ammattina kuin julkisen arvostuksen osoituksena.

Uuden ajan nettijulkisuus ja uudet julkaisukanavat ovat maailma, jossa tulevaisuuden kirjailijat kasvavat. Kirjailija ei silloin ole niin yksittäinen tekijä kuin yleisesti uskotaan, vaan kirjailijan takaa paljastuu usein moninainen tuen, tiimityön ja editoinnin verkosto. Erityisen tärkeä alue Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen opinnoissa on yhteistyö, johon kuuluu pedagogia, vertaispalaute ja editointi. Näin yksilöllisyyteen liittyy myös kyky yhteistoimintaan, ja koulutus sekä erilaiset tekstipajat ovat käytännössä paras tapa oppia sitä.

Kirjoittaminen on olemukseltaan keskittymistä ja syventymistä vaativaa yksinäistä työtä, jossa omiin oloihin vetäytyminen on tärkeä osa työskentelyä. Rohkeat kirjalliset yritykset, epäonnistumiset ja sen myötä kehittyminen edellyttävät suojattua tilaa: omaa huonetta ja kirjoittajapiiriä. Mutta kaikesta tästä hyödyllisestä yksinäisyydestä ja kannustavista ryhmistä huolimatta kirjoittajan tulee suuntautua julkiseen maailmaan. Tuossa lukijoiden muodostamassa julkisessa sfäärissä tekstin tulee vakuuttaa tuntemattomat lukijat. Ystävät ja myötämieliset kommentoijat eivät ole siellä enää tukemassa kirjoittajaa, vaan tekstien täytyy vakuuttaa myös ventovieraat.

Kirjoittaminen ja tieto

Kirjoittaminen digitaalisena aikana on selvästi lähentänyt taidetta ja tutkimusta, yliopistoista eri puolilla maailmaa on noussut esiin lahjakkaita taiteilija-tutkijoita. Usein he ovat luovia ja analyyttisiä työssään. Myös perinteinen kirjailija voi toimia tutkijan tavoin. Hän voi esimerkiksi tarkastella kieltä kirjoittamisensa avulla, tai hän voi luoda tilanteita sekä asetelmia henkilöiden välille, hän voi tutkia nykyistä yhteiskuntaa ja niin edelleen. Tällaisessa kirjailijan työssä luova kirjoittaminen yhdistyy analyyttisiin kykyihin ja taitoihin, joita voi hankkia yliopisto-opiskelun myötä.

Tutkija-taiteilijana toimimisen lisäksi yliopistoon liittyy myös perinteisempi yhteys kirjailijan työhön: lukeminen ja monenlaiset lukemisen taidot. Lukeminen on aina ollut kirjailijaksi tulemisen lähtökohta, tällöin kirjoittaminen on lukemisen jatkamista omin taidoin. Asiakirjoittaminen on ollut edustettuina yliopiston suomen kielen oppiaineessa jo kauan, kirjoittaminen sanataiteena on puolestaan kuulunut kirjallisuuden oppiaineen piiriin. Sanataiteen tekijöille kirjallisuuden opiskelu on paikallaan, koska oppimiselle erityisen tärkeää on lukemisen ja kirjoittamisen vuorovaikutus.

Nykyisessä yliopisto-opiskelussa erityinen vahvuus kaikkeen muuhun koulutukseen nähden on tiedonhaku. Yliopistojen kirjastot, niiden maailmanlaajuiset verkostot sekä tiedon tasokkuus on ylivoimaista verrattuna vapaan verkon, lehdistön tai viihteellisten markkinoiden tarjontaan. Myös tällä on merkitystä kirjoittajan työlle, vaikka pintapuolisesti näyttäisi, että kyse olisi vastakkaisista tiedon muodoista: kirjailijan henkilökohtaisesta ja emotionaalisesta tiedosta vastakohtana tutkimustiedolle.

Kirjoittamisen kannalta erityisen hedelmällistä on eräänlainen oppinut tietämättömyys, jossa henkilökohtainen etsiminen yhdistyy tiedonhaun taitoihin. Yliopistokoulutus takaa nykyään kyvyn liikkua valtavan informaation lomassa ahdistumatta. Kokemus vastaa suunnilleen samaa kuin suurkaupunkikokemus sata vuotta sitten: tuo kokemus ahdisti kylien ihmisiä, ja suurkaupunki kuvattiin päälle syöksyvänä hyökynä, samalla tavalla kuin nykyään kuvataan kokemusta päälle hyökyvästä tiedon tulvasta. Opiskelun myötä tämä ahdistus voi korvautua tiedonhaun taidoilla, kyvyllä kokea kirjastojen avaama tiedon maailma vapaana tilana, jossa voi liikkua vapaasti, ja tehdä luovuutta rikastavia löytöjä.

Moni kokee tämän tiedon maailman pääosin luovuutta tukahduttavana ja itseilmaisua köyhdyttävänä informaatioähkynä. Tämä johtuu ehkä siitä, että luovaa keidasta tiedon keskeltä ei vielä ole löytynyt, ja suhde tietovarantoihin on väärä. Valtavan tiedon tarjonnan voi kokea myös myönteisessä mielessä suurkaupunkina, jossa voi tehdä uskomattomia löytöjä. Matkustaminen ja suurkaupungit ovat aina olleet tarpeen kirjailijoille ja taiteilijoille. Eräs syy siihen saattaa olla samankaltainen uteliaisuus ja löytämisen vapaus, johon opiskelijat voivat harjaantua yliopistoissa.

Mitä työtä tulevaisuuden kirjoittajat sitten tulevatkin tekemään, yhteisenä tekijänä on julkinen kirjoittaminen. Yliopistollisen opiskelunsa aikana kirjoittajat avaavat jo julkisen kirjoittamisen kanavia: he julkaisevat kirjallisissa lehdissä, hyödyntävät verkkoblogeja ja toimivat kirjoittajien verkkoyhteisöissä. Kirjoittamisen opiskelu ei siis ole vain valmistautumista todelliseen toimintaan sitten joskus opintojen jälkeen. Syventävien opintojen vaiheessa olevat kirjoittamisen yliopisto-opiskelijat alkavat olla jo alansa asiantuntijoita, sanataiteen soveltajia, joilla on julkista annettavaa.

Risto Niemi-Pynttäri ss.37-39/ teoksessa Kirjoittajan matkassa toim. Anne Mari Rautiainen& Satu Vuori, Jyväskylän Yliopisto, Avoin yliopisto 2012