Soisalon merinäkymää (ote)

Juha Soisalo: Lähi-itä

 

(4) Silmä purjehtii väripintojen ohi kohti horisonttia ja aavaa meren selkää. Katse kulkee varsin leikkisästi ja aamupäivän utu sävyttää taivasta. En voi vastustaa teoksen kesäpäiväromantiikkaa.

Hilpeä musiikkiviittaus hallitsee kompositiota. Tuo pystypalkki; se muistuttaa pianon koskettimia ja klarinettia näppäimineen, aivan kuin suomifilmeistä tuttu, hilpeä kesäinen trilli keventäisi kulkua kohti merta. Samalla tuo pystypalkki tuo mieleen laiturin venepaikkoineen, ja sen että merelle lähtö edellyttää navigointia sekä kolmion kärkeen merkityn vaaran välttämistä. Lopulta yläosassaan palkki muuttuu piipuksi, joka tuprauttaa savun hattarat taivaalle, se huipentaa keveyden. Huomaan, että ilman tätä elementtiä teoksesta puuttuisi svengi.

Teoksen konstruktio; heraldisen jyrkät muodot ja kaksiulotteiset väripinnat johtavat katsojan vääjäämättä pohtimaan jokaisen elementin osuutta kokonaisuudessa. En tunne konstruktivismia paremmin, en muuta kuin sen, että juuri nämä sommittelijat osaavat tehdä työstä rakennuksen. Se romahtaisi, jos teoksesta poistaisi yhdenkin elementin. Kaikki palkit Soisalon työssä ovat ikään kuin kantavia rakenteita.

Se, että mitään ei voi poistaa mitään ilman että kokonaisuus kärsii, on vihje myös tulkinnalleni.

Ilman keskipalkkia, teoksesta katoaisi leikki ja keveys. Ja kuitenkin tuo ainoa vertikaalinen elementti on kuin päälle liimattu; se yltää kuvan alareunaan asti, ja on näin lähinnä katsojaa oleva elementti. Juuri tämä seikka kehotti minut purkutöihin, jos haluan tietää mistä tässä on kyse, minun on otettava pinon päällimmäinen palkki pois. Tämän jälkeen jäisi vain punaisen ja vihreän kehystämä  meri ja taivas. Samalla käy niin, että kaksi pilvenhattaraa muuttavaa merkitystään: niistä tulee synkkiä savun merkkejä. Taivaalta katoaa leikkisyys, jäljelle jää pahaenteinen viittaus siihen mikä levittää mustaa savua.

Teoksen purkamistyö etenee: keskipalkin poistaminen aiheuttaa sen, että vihreäkulmainen palkisto jää irralliseksi. Sen poistaminen muuttuisi näkymän jo varsin lohduttomaksi: vihreää olisi enää vain hieman, kuin levää meren sineen sekoittuneena. Tämän seurauksena kolmion kärjessä oleva vihreä muuttaa merkitystään, aivan kuin varoitusmerkin kehä muuttuisi kahdeksi viherlautaksi.

Tarinaa voisi jatkaa, kun konstruktio paljastaa asioita dekonstruktion avulla; teoksen purkaminen aktivoi tulkintani. Muutamaan kertaan olinkin jo yrittänyt lukea teosta suoraan, enkä edennyt puuhassani.

Koko essee on teoksessa. Jyväskylän Taidemuseo: Sata vuotta, tuhat tulkintaa (2017)
Risto Niemi-Pynttäri: Soisalon merinäkymää (ote)

Tallenna

Tallenna