Risto Niemi-Pynttäri

Spontaanius kykynä

Posted in poetiikka by RniemiP on Tou 28, 2014

Spontaaniudella on kaksi erilaista merkitystä: spontaani reaktio ja spontaani kyky. Spontaanit reaktiot tunnetaan hyvin, ne ovat automaattisia, niitä ei voi kehittää, niitä voi vain hillitä ja ohjailla. Spontaania kyvykkyyttä tunnetaan kovin vähän, siinä on kyse luovasta kyvystä joka kehittyy vähitellen, ja joka tunnetaan esimerkiksi kykynä improvisoida.

SPONTAANIUDEN KAKSI MUOTOA

Tämä on syy miksi spontaanin kyvyn käsite alkoi kiehtoa minua, sen jälkeen kun silmiini oli sattunut Spontaneity, a Psychoanalytical Inquiry. Gemma Fiumara (2009) tarkastelee teoksessaan psyyken dynamiikkaa ja ennen kaikkea vapautta spontaaniudessa. Tavalliset spontaaneiksi sanotut reaktiot edellyttävät kontrollia: ne liittyvät vietteihin ja voimiin joita voi tietoisesti vain ohjailla mutta ei kehittää. Tästä syystä Fiumara tuo esiin toisen, ja lähes unohtuneen spontaaniuden määritelmän, joka viittaa spontaaniuteen opittuna taitona.

Arkimerkitys

• Spontaani nauru
• Sosiaalisesti impulsiivinen, sanoo ennen kuin ajattelee.
• Välitöntä puhetta tai toimintaa. Spontaani puhe on valmistelematon, improvisoitu.
• Vastakohta harkinnalle, laskelmoinnille, reflektoinnille, liian pidäkkeetön.
• Psyyken dynamiikkaan kuuluvana seikkana, alitajuiset toiveet ja impulssit tulevat ilmi puheiden ja tekojen myötä.

Spontaaniuden määritelmä
• Odottamaton. Jotain, mitä ei voi ennakoida, mikä ei ole syy ja seuraussuhteen mukaisesti odotettavissa. ”Occurring without external stimulus”.
• Uutta luova, uusi siinä mielessä, että se ei ole kehitelty mistään aikaisemmasta. Creation ex nihilo
• ”as the quality or state of being spontaneus, or acting from native feelings, proness,or temperament, without construction of external force” (webster dictionary)

Sanana spontaanius viittaa sanapariin sua sponte, joka on tarkoittanut latinaksi ’itsen mukaista’ ja oman laistaan. Se on viitannut toimintaan, jossa itseilmaisu tapahtuu välittömästi. Kun sanotaan, että ole oma itsesi, niin tarkoitetaan rentoutumista ja luontevuutta, ehkä myös spontaaneja reaktioita.

Nykyään on vaikea ajatella omana itsenä olemista tavoitteena. Kuka sanoisi kuten roomalaiset: tule omaksi itseksesi, tavoittele itsesi mukaista toimintaa. Meidän on vaikea hahmottaa, mitä tarkoittaa että miksi ihmisen elämäntehtävänä on pidetty sitä, että ihminen tulee omaksi itsekseen. Spontaani kyky on eräs tällainen päämäärä.
Spontaanin käsite viittaa myös kykyyn toimia yllättävästi. Ajatus ennakoimattomasta ja vapaasta ihmisestä vaikuttaa ensin vaaralliselta, tuntuisi oudolta sanoa, että vapaa ihminen on niin spontaani, että häneltä voi odottaa mitä tahansa. Tämä kuulostaa nimenomaan pieleen menneeltä spontaanilta kyvyltä, ehkä siksi että ennakoimattomuuteen liitetään liiankin pian virheiden tekeminen. Kyse on kuitenkin siitä, että modernina aikana ihmisen tekojen ennakoitavuutta on korostettu muun kustannuksella.

”Se, että ihminen kykenee toimimaan tarkoittaa, että häneltä voidaan odottaa ennalta-arvaamatonta, että hän pystyy tekemään jotain äärettömän epätodennäköistä” (Arendt 2002,180).

Näin sanoessaan Hannah Arendt, hahmotti roomalaista vapaan ihmisen periaatetta. Vita activa -teoksessaan, hän esittää että ihmisen vapaus voisikin ilmetä nimenomaan yllättävissä teoissa.
Kaikkea ennakoitavaa toimintaa Arendt kutsuu suorittamiseksi, johon automaatitktin pystyvät. Pelkät reaktiot ovat automaattisia, spontaanit reaktiotkaan eivät synnytä uutta, ne ovat suoria reaktiota impulsseihin.

Spontaani reaktio
• Reaktio, epävapaa vastaus impulssiin, reaktio ei edellytä tietoista tahtoa, intentiota.
• Onko olemassa spontaaniutta, joka liittyy vapaan tahdon, valintojen ja intentioiden alueelle pelkän reaktion sijaan?
• Spontaanin reaktion sijaan luovan, vapaan itseilmaisun ennakoimattomuutta, spontaaniutta, on vaikea hahmottaa.
• Hyvin sisäistetyt seikat ovat spontaaneja, ne tukevat persoonaa ja ovat siksi välittömiä.

Vapaa toiminta puolestaan on pelkkä mahdollisuus. Arendt ei puhu spesialistien spontaaneista kyvyistä vaan ihmisen mahdollisuudesta, jota ei saa tukahduttaa. Hän puhuu vapaan ihmisen mahdollisuuksista yllättävien ja uutta luovien tekojen suhteen. Kyse on spontaanista kyvystä, joka uhkaa järjestystä ennakoimattomuutensa vuoksi , mutta siihen liittyy myös mahdollisuus johonkin täysin uuteen. ”Uudet asiat tapahtuvat aina vastoin kaikkia tilastollisia lakeja ja todennäköisyyksiä” (Arendt 2002,180).

Ennakoitavuudelle rakentuvassa yhteiskunnan osissa yllättäviä tekoja pidetään pelkästään vaarallisina. Kuvaavaa on, että sua sponte tunnetaan paremmin juridisena terminä: spontaanista väkivallan teosta rangaistaan lievemmin kuin suunnitellusta. Klassisen määritelmän mukaan sua sponte on kuitenkin aivan muuta kuin rikosta lieventävä seikka, se on tavoite. Oikeus ’itsen mukaisiin’ tekoihin viittaa siihen, että ihmisen olemukseen on katsottu kuuluvan vapaa ja suvereeni toiminta. Siihen liittyy kyky toimia vapaasti muuttuvien tilanteiden mukaan.

NOPEUTTA EDELTÄÄ HITAUS

Spontaanien reaktioiden ohella voi olla myös improvisoivaa ja muuta kyvykästä spontaaniutta. Mutta tämä rajautuu tarkasti yksittäisiin virtuoosimaisiin taitoihin; improvisointiin musiikissa, näyttämöllä tai sanankäytössä.

Fiumaran mukaan (2009,11) spontaania kyvykkyyttä osoitetaan niissä asioissa, jotka ihminen on sisäistänyt erityisen hyvin. Fiumara ei tarkoita sisäistämisellä kaikkea oppimista, passiivinen omaksuminen ei kuulu siihen. Hän korostaa sitä, että ihminen ei voi omaksua hyvin kaikkea sitä mitä vastaan tulee. Pikemminkin kyse on psyykkisestä selviytymisestä, tarpeesta olla edes jollain alueella suvereeni ja vapaa.

Ei-spontaanius
Huonosti sisäistetyt, pakolla omaksutut seikat
• Sanojen varominen keskustelussa niin ettei ilmaise asiaa väärin
• Lukkoon meneminen yllättävissä tilanteissa
• Ei pysty sanomaan nyt vaan vasta myöhemmin (kirjoittamispakon synty)
• Välitön tilanteessa oleminen ei onnistu

Spontaani kyky on Fiumaran mukaan rajattu erityistaito, koska nämä sisäistämisen myötä kehittyvät spontaanit taidot eivät voi liittyä kaikkeen. Modernin ihmisen spontaani kyky on vain hänen omimmalla alueellaan, siellä missä hän voi toimia ’itsensä mukaisesti’.

Selviytymisen kannalta joidenkin taitojen sisäistäminen on olennaista, koska ihminen ei omaksu taitoja sellaisenaan, vaan sisäistäessään hän myös muuntaa niitä itselleen sopiviksi. Sisäistäminen on totuuden luovaa muuntamista sellaiseksi, että se tukee minuutta. Tämä edellyttää hidasta prosessia, jossa kovat tosiasiat onnistutaan muuntamaan osaksi psyykkistä kehitystä. (Fiumara 2009, 11-12).

Tällainen sisäistäminen viittaa Fiumaralla kokemusten aktiiviseen omaksumiseen; sellaiseen oppimiseen mikä tukee identiteettiä. Aktiivinen sisäistäminen on kohteen uudestaan muodostamista; ja kun muodostamme kohteen omaehtoisesti samalla omistamme sen sisäisesti ja identifioidumme siihen (Fiumara 2009,15).

Huonosti ja hyvin sisäistetyn ero
• Psyykessä vaikuttavat projisoinnin ja introjektion voimat. Sisäistä projisoidaan ulos ja ulkoista otetaan sisään.
• Spontaanius on sisäistettyä kyvykkyttä.
• Suurin osa oppimisesta tapahtuu passiivisesti tai matkimalla.
• Huono sisäistäminen jakaa psykeä ristiriitaisiin alueisiin. Ne ovat hyödyttömiä sisäisiä ristiriitoja, jotka mutkistavat asioita, lukkiuttavat ja estävät spontaaniuden. Ne eivät tue eivätkä kehitä minuutta.
• Onnistunut sisäistäminen on hidas prosessi, mutta sen myötä ihminen on kyvykäs, eli pystyy toimimaan välittömästi ja sisimmän itsensä mukaisesti.

Suurimmalta osaltaan moderni ihminen omaksuu seikat tavanomaisina ja työstämättä niistä omakohtaisia taitoja. Siksi Fiumara tekee eron passiivisen ja aktiivisen sisäistämisen välille. Valtaosa opitusta aineistosta on vain passiivisesti sisäistettyä. Aktiivinen sisäistäminen on hidas ja työläs prosessi jossa ihminen ei vain opi asioita, vaan muodostaa samalla kykyä käsitellä niitä. Lopulta kun suuri osa opituista tiedoista unohtuu jäljelle jää kuitenkin tuo käsittelyn taito. Ei ole sattuma, että sivistystä kutsutaan joksikin mikä jää kun opitut asiat vanhenevat ja unohtuvat. Se on kykyä toimia suhteellisen vapaasti kaiken tiedon keskellä.

Kirjoittaminen on monelle aktiivisen sisäistämisen väline: keino tehdä maailmasta omempi, paeta musertavia tosiasioita, kuvitella ja muuntaa kivikovia asioita sulatettavaan muotoon. Spontaanius näyttäisi olevan mahdollisimman kaukana tällaisesta yrityksestä selviytyä kirjoittamisen avulla.

Spontaanin kyvykkyyden kehittyminen edellyttää pitkää sisäistämisen prosessia. Tämä sisäistämällä kehittynyt spontaanius on erityisen sopiva kyvykkään kirjoittajan tarkasteluun.

Fiumaran (2011, 15) luonnehdinta aktiivisesta sisäistämisestä viittaa prosessiin, jossa omaksuttavia seikkoja muunnetaan ja työstetään erityisen voimakkaasti itsen mukaiseksi. Kirjoittaminen merkitsee tältä kannalta aktiivista todellisuuden omaksumista tekijän omilla ehdoilla.

Teokset:
Arendt,Hannah (2002): Vita activa, ihmisenä olemisen ehdot, suom. Riitta Oittinen, Vastapaino, Tampere.
Fiumara, Gemma Corradi (2009): Spontaneity, A Psychoanalytic Study. Routledge, London.
Niemi-Pynttäri Risto (2014) ”Spontaaniuden kyvystä” teoksessa Altaalla, Juhani Ihanuksen juhlakirja toim. Juhani Ihanus ja Vesa Talvitie, ntamo, Helsinki.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: