Riidat verkossa ja agonismi

Verkko on paljastanut erimielisyyden määrän

Netissä keskustelemisen arvo kiistetäänusein viittaamalla ”puun takaa ampuviin anonyymeihin”. Yleisen väheksynnän varjo on levinnyt koko netin ylle, ja huomaamatta ovat jääneet monet asiantuntevat blogit, sekä omalla tavallaan antoisa kirjoittavan kansan ääni. Huomaamatta ovat jääneet myös mahdollisuudet, joita kiistelyssä ja tavallisen erimielisten kansalaisten keskusteluissa piilee. Netin myötä tämä erimielisyys on tullut konkreettiseksi.

Konsensusta ei ole, eikä helppoa yhteiskunnallista sopua voi saavuttaa, mutta ristiriitojen työstäminen sentään on mahdollista. Ja verkossa, varsinkin sen kiistoissa paljastuu ihmisten erilaisten näkemysten uskomaton kirjo. Ei ole verkon vika se, että ihmisten asenteet ovat niin erilaisia, ja ehkä on hyväksi että tätä erilaisuutta ei voi enää peitellä. Siksi tuntuu erityisen vaaralliselta se, että väheksymisestä on tullut tapa suojautua erilaisuudelta, juuri se estää ristiriitojen työstämisen.

HUONO KONFLIKTIEN KÄSITTELEMISEN KYKY

Agonismi on termi, joka viittaa avoimen kiistelyn kulttuuriin. Väittelyt ja debatit viittaavat kiistelyyn, jossa vastustajalle annetaan sille kuuluva arvo. Tinkiminen torilla tai kalevalainen kilpalaulanta ovat suulliseen kulttuuriin kuuluvaa agonismia. Väittelyt ja debatit viittaavat tähän, tarkkojen sääntöjen puitteissa tapahtuvaan kiistelyyn.
Uusimmassa muodossaan agonismi on palannut politiikan tutkimuksen piiriin ns. pluralistisena agonismina. Hallittu kiistely ja eräänlaiset kesytetyt riidat, voivat toimia vapauttavina tekijöinä hajanaisessa yhteiskunnassa, jossa ei haikailla yhteisen arvopohjan perään.

Huono konfliktien käsittelemisen kyky on eräs nykyaikaiseen yhteiskuntaan liitetty ongelma. Kun konflikteja ja riitoja ei osata käsitellä epävirallisella tasolla, turvaudutaan usein viralliseen instituutioon, jolta sitten odotetaan kiistaan ratkaisua. Verkkokulttuuri on pääosin epävirallisen keskustelun aluetta. Viralliseen instituutioon vetoaminen ja valitusten tekemisen kynnys on siellä varsin korkealla. Todella pahoihin rikkeisiin on puututtava myös verkossa, mutta erimielisyyden sietäminen ja konflikteihin uskaltautuminenvoi olla agonistisessa mielessä myös kasvattavaa.

Pluralistista agonismia kannattava Chantal Mouffe sanoo, että politiikassa yhteisen asiainhoidon jälkeen olemme vaarassa palata vastakkainasettelun aikaan. Siksi poliittisuus tulisikin ymmärtää uudella tavalla: vihamielisten asenteiden kesyttämisenä. Antagonismi, hyödytön vastakkainasettelu, voi poliittisessa keskustelussa kääntyä agonistiseksi, hyödylliseksi kiistaksi.

Agonismi viittaa taitoon saada vihamielisten asenteiden lukkiutumat liikkeelle.  Avoin erimielisyys keskustelussa merkitsee myös keskinäisten valtasuhteiden paljastamista. Tämä on Michael Foucaultin panos agonismiin. Valtaa ei voi jakaa tasan edes keskustelussa. Ajatus, että kaikki mielipiteet ovat tasa-arvoisia, merkitsisi vain niiden väheksymistä, jotka ovat nähneet vaivaa ja hankkineet tietoa. Tietämätön ja piittaamattomuutta osoittava ei ole keskustelussa samanarvoinen kuin asiaan perehtynyt. Kiistoissa nämä erot paljastuvat.

Nettifoorumeilla liikkuu myös provokaattoreita, tarkoituksellisesti häiriköiviä kirjoittajia jotka vain haluavat saada riitoja aikaan. Toisaalta verkkoyhteisöt saattavat myös leimata kriittisen epäilijän häiriköksi. Verkkofoorumeiden valtarakenteita koskevien tutkimusten mukaan mielipidejohtajat ovat osapuolena riidassa usein silloin, kun joku uhkaa foorumin sisäistä hierarkiaa. Ne, jotka epäilevät foorumilla vallalla olevia arvoja, vaikuttavat usein häiriköiltä ja rauhan rikkojilta. Häirikön ja aidon keskustelijan erottaa onneksi siitä, että häirikkö vain pistäytyy foorumilla, mutta keskusteleva henkilö pysyy ja voi saada arvostustakin. Kokeneet keskustelijat osaavat olla provosoitumatta häiriköiden turhista ja irrallisista viesteistä.

Ote  Tiedetoimittaja 1/11 lehden artikkelista