Kirjoittaminen ja julkinen käänne

Risto Niemi-Pynttäri (ote katsauksesta teokseen Frank Farmer: After the Public turn (2013) koko katsaus on julkaistu Scriptum Creative Writing Research Journal 1/2014.

Käänne julkisen kirjoittamisen teoriaan seuraa monia edeltäviä teoreettisia käänteitä: sosiaalinen käänne (social turn) 80-luvun lopulla merkitsi kiinnostusta yhteisölliseen, collaboratiiviseen kirjoittamiseen; 90-luvulla painopiste laajeni identiteettien tarkasteluun ja kulttuuriseen käänteeseen (cultural turn). Julkisesta käänteestä (public turn) alettiin puhua sen jälkeen, kun tekstien julkaisemista ei enää samaistettu kustantajiin ja massamediaan, vaan se nähtiin keskusteluna pienten yleisöjen kanssa.

Keskeistä uudessa julkisuusteoriassa tuntuu olevan moniarvoisuuden uusi perustelu publics -käsitteen avulla. Termi ”julkinen” viittaa kaikille avoimeen, vapaaseen ja siten olemukseltaan moninaiseen tilaan. Se on sateenkaari.

Ei ole sattuma, että nykyään ehkä merkittävin julkisuusteoria on tulosta Michael Warnerin pyrkimyksestä ajatella julkisuutta queer-kulttuurin pohjalta.

Julkisen ilmaisun ydin on lyhyesti sanottuna: tuntemattoman puoleen kääntyminen ilman pyrkimystä tutustua. Julkinen ilmaisu ei ole tutuille tarkoitettu, vaan se suuntautuu kohti niitä, jotka eivät tunne sinua. Julkinen alue ei siis ole samanmielisten vaan monenlaisten kohtauspaikka.

Myös kirjoittaja puhuttelee tuntematonta lukijaa. Aikaisempi kirjoittamisen yhteisöllinen painotus korosti yhteishenkeä. Yhteisöllinen tuki on toki tärkeä kirjoittajaidentiteetin luomisessa, mutta se on altis sulkemaan toiset ulos.

Julkisuusteoria on erityisen sensitiivinen ihmisten välisten erojen suhteen, koska sen lähtökohta on tuntemattoman puhuttelussa. Vieras lukija ei itse asiassa ole ulkopuolinen, vaan mukana puhuttelun kohteena alusta asti.

Julkisuusteoriassa keskeinen publics-käsite on vanha ja peräisin klassisesta retoriikasta. Suomalaiseksi vastineeksi sille on tarjottu termiä ”julkiso”, mutta se ei ole menestynyt. Niinpä meiltä puuttuu sana, ja sen myötä tietty mediajulkisuudesta poikkeava näkymä julkisiin tiloihin. Median luomaa julkisuutta on Suomessa vaikea erottaa ihmisten jokapäiväisestä julkisesta toiminnasta. Kirjoittamisen kannalta osuva käännös publics -käsitteelle on keskustelujulkisuus, se viittaa aktiiviseen ja kiistelevään osallistumiseen. Se korostaa aktiivisuutta, toisin kuin passiiviseen yleisöön, kuulijakuntaan ja lukijakuntaan viittaavat termit. Ongelmana on se, että keskustelujulkisuus ei tavoita tyylin ja affektien alueen julkisia ilmaisuja, joka on keskeistä julkisissa tiloissa.

Ehkä radikaalein seikka publics-käsitteessä on, että se ei ole talouden ja byrokratian kontrollissa kuten julkinen tila. Publics viittaa pelkästään kielen synnyttämään sfääriin, keskustelujulkisuuteen, joka tarvitsee hyvin vähän puitteita, se syntyy ihmisten kesken ja katoaa kun kommunikaatio lakkaa.

Ajatus julkisen toiminnan epäbyrokraattisuudesta juontaa kauas 1950-luvulle Hannah Arendtin filosofiaan: julkiset paikat ovat elossa vain sen aikaa, kun tietty kommunikaatio kestää, sen jälkeen ne ovat tyhjiä eivätkä enää julkisia. Samaa ajatusta Warner tarkastelee queer-kulttuuriin liittyen: julkisuus syntyy ihmisten kesken katutiloja, mediaa ja kokoontumispaikkoja hyödyntäen, mutta julkisuus ei ole sama kuin nuo paikat.

Kirjoittamisen kannalta on olennaista, että julkinen on samaa juurta kuin puhuttelu. Se on kielenkäytön itsensä avaama tila. Tämä merkitsee poeettista aspektia julkiseen: kyseessä ei ole valmis vaan valmistettava tila. Fiktiossa tämä on tuttua: kirjoittaja, puhutellessaan lukijaa luo kuvitteellista maailmaa. Näin kirjoittaja luo ja liittyy omalta osaltaan sellaiseen julkisen kielen maailmaan minkä itse valitsee.

Eettiseltä kannalta on olennaista, että kirjoittaminen ei yleensäkään ole vain viestin lähettämistä julkisuuteen, vaan myös vastaanottamisen tilan luomista. Koska kirjoittaminen on mahdollisen lukijan puhuttelemista, se on ehdottamista: haluatko olla tällainen lukija. Tältä kannalta voidaan ymmärtää millainen kielimaailma valmis yleisjulkisuus on: se on olemassa vain tapojen ja konventioiden tuella – ja siihen osallistuessaan kirjoittaja vahvistaa sitä.

Julkinen hetki ei tarvitse byrokratiaa, mutta se elää huomiosta. Julkinen asia on olemassa vain sen hetken, kun siitä puhutaan.

…. jatkuu.