Risto Niemi-Pynttäri

”Joskus se on liian helppoa. Silloin voi rima olla liian matalalla.”

Posted in Uncategorized by RniemiP on Tou 18, 2019

Miksi se on vaikeaa – niille, joille on?

Risto Niemi-Pynttärillä on siitä käsitys. Hän on Jyväskylän yliopiston tutkija ja opettaja. Hän opettaa luovaa kirjoittamista ja sen tutkimusta.

Niemi-Pynttäri miettii osuvinta termiä. Fiktion maailma ei ole paras, mutta parempaakaan ei nyt löydy.

”Se alue, jossa henkilöhahmot alkavat toimia ja elää omaa elämäänsä, omilla ehdoillaan.”

Kirjailijan täytyy rakentaa sellainen. Ja sen jälkeen sinne täytyy siirtyä, päivä toisensa jälkeen.

Siirtymä on se, joka aiheuttaa hankausta. Miten se milloinkin onnistuu, kuinka syvälle pääsee. Tavoittaako kertojan, joka siinä maailmassa puhuu. Se voi olla aivan muunlainen ihminen, vaikka lapsi.

”Kirjoittaja siirtyy toisenlaiseen tajuntaan. Erilaiseen kuin oma arkitajunta.”

Yksi siirtymän merkki on inspiraatio. ”Vanha kunnon inspiraatio”, Niemi-Pynttäri sanoo.

Hänestä se on eräänlainen hallusinaatio, jossa kirjoittaja yhtäkkiä näkee, millainen tuleva teos olisi. Kuva on kirkas ja elävä.

”Mutta sitten kun sitä alkaa tehdä, tulee vaikeuksia.”

Ammattikirjailijat eivät juuri puhu inspiraatiosta, aloittelijat enemmän. Ammattilaiset puhuvat keinoista, joilla oivallukset saa käyttöön. Usein puhutaan myös istumalihaksista.

Tutkijalle se on hankala käsite. Ristiriitainen vähintään.

Kirjoittaminen vaatii istumalihaksia kyllä, mutta eniten siksi, että jaksaa sietää vaikeuksia. ”Sitä ilkeää olotilaa, kun on ratkaistava ongelmia tai työ ei suju.”

”Pelkillä istumalihaksilla ei tehdä hyvää proosaa.”

Niemi-Pynttäri kertoo Victor Hugosta. Kun Hugo kirjoitti 1800-luvun alussa romaania Notre Damen kellonsoittajasta, hän sulkeutui huoneeseensa ja pani ulkovaatteensa lukkojen taakse. Näin hän ei päässyt pakenemaan kirjoittamisen tilannetta.

Romaanin kirjoittaminen ei ole tavallista työtä, eikä siitä pidä sellaisena puhua, Niemi-Pynttäri sanoo. Nykyään puhutaan, liikaa.

”Työn horisontista, puurtamisen näkökulmasta. Ja se on kyllä puutteellinen mielikuva.”

”Suomi on niin työkeskeinen maa.”

Useimmille kirjoittaminen on välillä vaikeaa, välillä helppoa. Erilaisin painotuksin.

”Joskus se on liian helppoa. Silloin voi rima olla liian matalalla.”

”Mutta ei aina. Kyllähän me tiedetään, että joillekin lahjakkuus on vaivatonta ja loistavaa.”

Osa Suomen Kuvalehden juttua romaanikirjailijoden työskentelystä, milloin se on vaikeaa milloin helppoa.

 

 

Lyyrinen essee

Posted in Kirjoittamisen tutkimus by RniemiP on huhtikuu 9, 2019

RISTO NIEMI-PYNTTÄRI  (9.4.2019)  esseepaja

Poeettista kirjoittamisen tutkimusta voi sanoa kirjoittajan oman työskentelyn perusteiden hakemiseksi. Sanna Kivikoski lähti tutkimaan lyyristä esseetä genrenä, mutta huomasi pian, että olennaiseksi nouseekin tila, johon kirjoittaja hakeutuu kielen kanssa olemaan.

Lyyrinen essee -tutkimuksen prosessia seuratessani, tuli pian selväksi, että esseen genre ei ole Kivikoskelle tyydyttävä. Vaikka kyseessä ei olisikaan poleeminen tykitys tai journalistinen tietopaketti vaan henkilökohtainen esitys, niin silti jokin esseen genressä haittaa. Ainakin se, että tiedollisessa esseessä kirjoittaja tekee itsestään esimerkin. Voiko kirjoittaja edes olla esillä muuten kuin esimerkkinä – ein Beispiel  (saks.) – sivuhuomautus tiedon keskellä?

”Lyyrinen essee ohjasi minua tekemään uudenlaisia ratkaisuja yleisen tiedon ja henkilökohtaisen kokemuksen ristipaineessa. Pohdin myös aivan uudella tavalla kirjoittajan ääntä ja sen heijastumista tekstiin. Lyyrinen essee haastoi minut myös muuttamaan työskentelytapojani. Yhtäkkiä ajatus tekstin tavoitteellisuudesta ja genrelähtöisestä kirjoittamisesta ei tuntunutkaan enää sopivalta” (Kivikoski, 2018, 4).

Kirjoittaminen on jotain muuta, kuin miltä se ensin näyttää. Se mikä ensin tuntuu itseilmaisulta – minä tässä kerron ja puhun tekstin muodossa –  sisältää myös taukoja, hiljaisuuksia, ja sen myötä kuunteluna.

”Kirjoittaminen on keskustelua syntymässä olevan tekstin kanssa” sanoo Kivikoski. Tämä teesi kuulostaa ensin itsestään selvyydeltä: tietysti kirjoittaminen on tekstin luomista. Tarkemmin katsoen Kivikoski painottaa kuitenkin dialogia, siis sanomista ja kuuntelua, edestakaista liikettä mielen ja kirjoituksen välillä.

Kirjoittaminen on tekstin kanssa keskustelua, se voi peilata kirjoitusta genrepiirteiden mukaiseksi, se voi käyttää aineistoaan tarkoitushakuisesti tai mielensä mukaan assosioiden. Kun Kivikoski painottaa läsnäolon ja kuuntelun merkitystä tuossa kirjoittamisen tilassa, on huomattava, että kyse on kirjoittamaan syventymisestä, eikä mielenrauhasta.

Lyyrinen essee viivyttää lukijaansa ja kirjoittajansa asian äärellä. Mutta siinä, missä kertova essee viivyttää ja kiinnittää huomion kertomalla tarinaa, siinä lyyrisesti toimiva kirjoittaja tuo tekstiin kuuntelun paikkoja.

Tuntuukin, että lyyrinen irtoaminen eteenpäin menevästä lauseesta aiheuttaa kuuntelua, ja siitä avautuu seikkoja, jotka tekevät Kivikosken hahmottamasta esseen poetiikasta niin kiinnostavan.

Katsaus kokonaisuudessaan julkaistu Esseepajassa, aiheena
Sanna Kivikoski: Äänikerrostumia. Lyyrinen essee kirjoittajan tilana
(Jyväskylän yliopisto, kirjoittamisen pro gradu 2018)
Sanna Kivikoski: SÄRKYMISEN RYTMI, lyyrinen essee migreenistä.

Paper Nations -kampanja auttaa nuorista kirjoittajia

Posted in Kirjoittamisen tutkimus by RniemiP on helmikuu 7, 2019

Näin edis­te­tään nuor­ten luo­vaa kir­joit­ta­mista Englannissa

RISTO NIEMI-PYNTTÄRI  – Uusi kirjoittaminen ja nuoret -tutkimushanke

Mitä kaikkea luova kirjoittaminen voi tarjota lapsille ja varhaisnuorille? Paper Nations projekti osoittaa, kuinka edistynyttä luovan kirjoittamisen kulttuuri on Englannissa. Nuorten luovista kyvyistä ollaan kiinnostuneita. Paper Nations (2016-18) oli Bath Spa yliopiston projekti ja samalla kampanja nuorten kirjoittamisen edistämiseksi sekä koulussa että vapaa-aikana.

Call for evidence –kampanja keräsi projektille todistusaineistoa, ideoita, hyviä käytäntöjä. Paper Nations projektin pohjata on koottu Dare to Write –työkalupakki nuorille ja heidän ohjaajilleen.

Paper Nations –projektin tapaustutkimukset olivat pääteemana Yorkin vuotuisessa luovan kirjoittamisen pedagogiikan NAWE konferenssissa marraskuussa 2018. Samalla NAWEn lehti Writing Education julkaisi Paper Nations –teemanumeron joka esittelee seikkaperäisesti projektin. 

Ohessa muutamia esimerkkejä.

Avoin  Dare to Write verkkoportaali on interaktiivinen kirjoitusopas lapsille ja nuorille. Se opastaa muistikirjan käytössä, auttaa tutkimaan sanoja. Se opastaa leikilliseen kirjoittamiseen, jakamaan tekstejä ja juhlimaan niitä. Foorumin kehittelijä on Paper Nations –hankketta johtava prof. Bambo Soyinka.  http://daretowrite.org

Vulnerable Young People –kirjoittajaryhmät erityisherkille nuorille Bathissa sekä Wiltshiressä. Ryhmissä vahvistettiin erityisesti itseilmaisua. Kirjoittamalla nuoret saattoivat itse sanoittaa omia haavoittuvuuteen liittyviä kokemuksiaan. Ohjaajat auttoivat nuoria ennen kaikkea löytämään oman kirjoittamisen vapautensa. Samalla tuettiin myös kirjoittamisen praktiikoita, opastettiin kevyttä luonnostelua sekä valmiin tekstin puristamista. Kirjoittajaryhmän yhteistenä pyrkimyksenä oli samalla toisten ymmärtämisen taidon vahvistaminen. Ryhmiä koordinoi Lucy Sweetman, luovan kirjoittamisen yliopistonlehtori, Bath Spa yliopistosta.

InsideOut oli runousprojekti kuuroille lapsille – hyviä käytäntöjä kehiteltiin ennen kaikkea viittomakielisen runouden avulla. Emfield School Bristolissa on kuurojen lasten koulu, jossa lapset tutustuivat viittomakielisen runouden lisäksi myös muuhun visuaaliseen runouteen.
Runoilijat sekä opettaja Kyra Pollitt järjestivät kahdeksan työpajan sarjan (2017-18) jossa lapset tekivät runoutta viittomakielellä. Kielellä leikkiminen oli keskeinen tavoite, ja keskeinen elämys oli se, miten viittomakielellä voi tehdä runoutta. https://theleapingword.com/what-we-offer/

A Writing Club for boys  Poikien kirjoittajakerho aloitti lukuhaluttomuudesta. Oak Primary School on suuri koulu, jossa lukemisen vastustus on ongelma. Ja monille se on myös viimeinen koulu, sieltä on jatkettu muihin kouluihin vähemmän kuin yleensä.

Kirjoittajapiiri oli 5/6 luokan pojista koostuva, 8 henkeä vakituisesti mukana yksi tyttö veljensä kanssa, pari satunnaista osallistujaa. Suurin osa pojista eivät olleet lukemisesta kiinnostuneita. Monet sanoivat, ”etteivät osaa”, eivät osaa aloittaa, eivätkä keksi mistä kirjoittaa.
Kirjoittajapiirin tavoitteena oli tunnistaa seikkoja, jotka saavat pojat löytämään kirjoittamisen. Tarinan kertomiskyvyn vahvistaminen koettiin tärkeäksi. Pojat opettelivat löytämään helppoja tarinoita: kertomuksen voi kirjoittaa mistä vaan, tarinoiden malleja voi ottaa filmeistä, telkkarista, sarjakuvista, tietokonepeleistä. Pojille pyrittiin kehittämään luottamusta omaan tarinan kehittelyn kykyyn. Eräs poika innostui kirjoittamaan  PowerPointin avulla, koska sai tarinansa esitettävään muotoon. Toinen poika teki ensin sarjakuvia, mutta kun tarinointihalu kasvoi, piirtäminen tuntui hidastavalta seikalta ja hän siirtyi pelkkään kirjoittamiseen.
Poikien työpajoissa oli myös avustajia, jotka auttoivat poikia työskentelyn solmukohdissa, ja auttoivat heitä keskittymään aiheisiinsa. Kirjoittajakerhon lopuksi avustajat esittivät katsauksen kaikkiin tarinoihin ja lukivat otteita tuoden esiin hyviä kuvauksia, jännittävää toimintaa ja hyviä juonia.
Kerho kesti kahdeksan viikkoa, tavoitteena oli opettaa kirjoittamisen vapautta, oman tarinan kehittelyä. http://chrisvick.co.uk/schools-and-events/

Artikkeli on julkaistu myös Uusi kirjoittaminen ja nuoret tutkimushankkeen sivuilla.

Yhdeksän astetta tähtipimeään

Posted in Uuden ajan luonto, valosaaste by RniemiP on joulukuu 1, 2018

Pimeä salonki, Kirjailijatalo, Jyväskylä 30.11.2018

Sanotaan, että taivaan alla on olemassa yhdeksän silmille erottuvaa pimeän tähtiyön sfääriä. Silmin nähtävät tähdet vähenevät sitä mukaa kuin asutus tihenee. Huomaan että liikkuessani yössä, olenkin ollut yllättävän heikkojen – antroposeenin laimentamien – tähtinäkymien alla.

Lue lisää
Essee kokonaisuudessaan

Pääsykoetehtävä

Posted in kirjallisuus by RniemiP on lokakuu 26, 2018

Yliopistopäivät 26.10.2018, lukutuokio
Suomalaisessa Kirjakaupassa, Jyväskylässä.

 

OLI KEVÄT JA HAKUAIKA, mietin kuinka laatia kysymykset yliopistoon pyrkiville. Onhan kirjallisuus ala, josta ei tiedä, onko se nouseva vai laskeva. On siis perusteltua, että teen kuten sadussa ja annan kaksi mahdotonta tehtävää.

– Kaikki puut pitää kaataa palstalta, jonka teille näytän.

Ville Tuhkamokin meni palstalleen, veljessarjan nuorin, väheksytyin, hidas töissä, uneksuja. Hän kaatoi yhden puun ja sanoi: kaikki metsä kaatukoon. Kaikki puut kaatuivat.

Se oli ensimmäinen tehtävä. Annoin seuraavan, joka kuului: nosta kaikki puut pystyyn. Tämä sai ahkerimmat epätoivoon, kun he seisoivat avohakkuidensa äärellä. Tuhkamolle tehtävä oli helppo, hän oli kaatanut vain yhden puun ja muu oli kuvitelmaa.

Niinpä Ville Tuhkamo valittiin opiskelemaan kirjallisuutta. Muut tulivat todistusten perusteella, vain Tuhkamo sai kokeesta täydet pisteet. Ensimmäisessä tehtävässä, kuten dekaanille esitin, hän käytti kielen voimaa – teki synekdokeen – ja laittoi näin yhden puun edustamaan koko metsää.

Toisessa tehtävässä hän osoitti mikä on fiktiota eli kuvitelmaa.

Sitten hän yllätti myös minut. Hän näki kysymyksissä myös vertauskuvan siitä, mitä kirjallisuus on alana: se näyttää aina laskevan mutta tulee silti tarpeeseen, jos ei olla hätäisiä.

 

Anonyymit masennusblogit – julkinen kirjoittaminen, paremmaksi tuleminen, paraneminen

Posted in kirjoittamisterapia by RniemiP on syyskuu 18, 2018

Risto Niemi-Pynttäri

Sairastamiseen liittyy yleensä omiin oloihin vetäytyminen: latinaksi privatus. Kyse on yksityisyyteen hakeutumisesta, tarpeesta olla pois näkyviltä. Puplicum puolestaan tarkoittaa julkista aluetta, jossa ihmisen on mahdollista onnistua ja toimia ihailtavasti. (Arendt 2002, 56.) Julkista onnistumista pidetään usein myös merkkinä siitä, että sairautta potenut ihminen on tervehtynyt.

koko artikkeli on vapaasti luettavissa
SCRIPTUM 2/2018

Lapset olivat muruja

Posted in kirjallisuus by RniemiP on heinäkuu 21, 2018

Multian Korsu-baarin runokaraokeen 20.7.18 kokoamani tekstit (kaikkia en esittänyt). Tekstit liittyvät lapsiin ja mummonmökkiin, jossa asuimme 30 vuotta sitten. Olin Multialla osa-aikaisena kulttuurisihteerinä.  Runokaraoke oli osa Multia 150-vuotta -tapahtumia.

 

 

 

 

 

 

VETTÄ

Enää emme voi juoda siitä kaikkein raikkaimmasta lähteestä, siitä aina hieman tippuvasta hanasta, joka oli saunassa.  Muistatteko, kuinka ryystimme sitä napusta, ja sanoimme sitä kypi, kypi, kylmäksi vedeksi.

Tuntuu kuin olisimme saunoneet vain sen takia, että saisimme juoda sitä vettä. Kahdesti viikossa tulet viritettin kiukaan ja vesipadan alle. Pikkuamme täytettiin lämpimällä vedellä, pyyhkeet haettiin ja  häkälöylyt heitettiin. Sitten me tulimme, kaikki yhtä aikaa. Me aikuiset asetuimme lauteille, ja lapset aloittivat liikennöintinsä ammeen, suikun ja lauteiden välillä. Nämä järjestelyt tapahtuivat vain siksi, että olisi sopivan kuuma ja otollinen hetki Lauran kiljahtaa:

-Nyt!  kypi, kypi kylmää vettä
-Ypi,ypi jatkaa Olli.

Minä laskeudun lauteilta, otan napun, ja avaan ulkoseinässä olevan hanan. Kohta nappu kiertää kädestä käteen, ja vettä juodaan pitkin kulauksin, leuka märkänä. Ryystämme sitä hartaasti, ja loputtomasti, aivan kuin imisimme sisäämme kylmää ja puhdasta happea.

Viimein lapset taputtivat pyöreitä vatsojaan.  Ja me nyökkääsimme yksimielisyyden vallitessa: parasta on vesi.

 

MOOTTORI SUUSSA

Olli lähti liikkeelle moottorina. Ensimmäisen vuotensa hän keskittyi elämään suun tienoolla. Märkäleukainen suhari, kädessään haalean keltainen muovi-Volvo. Niin, vauvat huvittavat itse itseään, he käynnistävät suussaan omat moottorinsa ja päristelevät. Ollista näki, että se on vapautta.

Et työntänyt, vaan runttasit autoa alaspäin. Yritit upottaa autoa hiekkaan, hiertää mattoon, tonkia sohvaa. Edestakaisin hankasit sillä lattiaa, hioit pöytiä ja tuoleja.

Keltainen Volvo kävi kaikkialla, hän painoi sitä niin että auton katto oli aivan notkollaan. Sylki roiskui, Volvo jurrasi.

Sitten tuli Helkama mopo ja kaasukahva. Moottoria ei käyttänytkään enää suu, vaan käsi. Samalla kasvoi vapaus, ja takarengas kaivoi uria hiekkaan.

 

LINTU

Kengät tulivat Lauran piirroskuvioihin syksyllä, samaan aikaan kun ensimmäiset puolukat linttautuivat päväpeittoon. Pikkulinnut pomppivat lintulaudan tienoilla, Laura piirteli värikynillään.

Tyttö itse ei suostunut pukemaan. Hän juoksenteli huoneesta toiseen, pylly paljaana ja varpaat kylmästä punertavina. Muistatko Merja, miten tyttö livahteli käsistämme ja kiemurteli eroon punaisista sukkahousuistaan.

Keltaisessa pikkupaidassaan se pyrähti paikasta toiseen; pomppi päiväpeitolla, pudotti tyynyt ja runttasi matot. Meidän vetoomuksillamme ei näyttänyt olevan mininkäänlaista vaikutusta. Kaikki meidän käskymme menivät suoraan tytären läpi piiroksiin. Niissä koko joukko oli varautunut kirpeisiin pakkasiin. Kaikilla piirustusten olennoilla oli pää, tikkujalat ja lämpimät talvikengät.

 

MURUT

Kun lapset kasvavat ja vahvistuvat, heitä aletaan kutsua Muruiksi ja syystä. Leivät murenevat, lattialle alkaa kertyä myös legopalikoita, palapelien osia, nappuloita ja kaikenlaisten murenevien kokonaisuuksien osia. Se on lapsen luonto, epäjärjestys.

Sunnuntai-aamun rauha katoaa, kun lakanoihin kertyy  leivänmuruja. Kielloista huolimatta Olli ja Laura hyökkäilevät kilpaa sängylle korput käsissään – nuo riivatut korppukotkat. Kohta murut hiertävät ja nokkivat selkäämme.

 

Tagged with: , , ,

Nuoret, kuvittelukyky ja uusi kirjoittaminen

Posted in Kirjoittamisen tutkimus by RniemiP on heinäkuu 18, 2018

Median ja viestinnän tutkimuksen päivillä (27.4.2018)
Jyväskylässä pidetyn esitelmän pohjalta.

Luovuus on noussut keskeiseksi työn teon tavaksi digitaalisen teknologian, median ja koulutuksen piirissä. Aiemmin luova toiminta liitettiin vain taiteilijan työhön. Samalla luovuus on saanut uudenlaisia piirteitä – se on alkanut muistuttaa innovaatiota, keksimistä ja kehitystyötä. Aiemmin korostunut luova mielikuvitus on korvautunut toiminnallisella luovuus-teorialla, samalla luovan mielikuvituksen merkitys uhkaa jäädä tunnistamatta (Hall, Creative Turn 2016).

Käsittelen seuraavassa kuvittelukykyä, kuinka se on siirtynyt osin mediamielikuvien pariin, alueille joilla ei näytä olevan mitään tekemistä toiminnallisen luovuuden kanssa. Uusi kirjoittaminen, mediaympäristöissä tapahtuva kirjoittaminen, sisältää kuitenkin keinoja tuoda mediasfäärissä rapahtuvaa kuvittelua toiminnallisen luovuuden piiriin. Pyrin samalla tarkastelemaan kuvittelukyvyn merkitystä nuoruusvaiheen kannalta, kysyn millaista kognitiivista toimintaa kuvittelu on ja mikä on sen funktio. (Olen referoinut Tania Zittoun tutkimusta asiasta täällä)

Mediamielikuvien käyttäjien passiivisuus on tunnetusti näennäistä; se sisältää elämän murrosvaiheissa tarpeellista, fantasioivaa mielikuvitusta, ilman sen kummempaa toimintaa. Multimodaalinen kirjoittaminen on olennaisesti mielikuvatyöskentelyä. Tosin opetuksessa se nähdään usein vain teknisesti, visuaalisten ja auditiivisten teknologoiden tuomisena osaksi kirjoittamista. Mutta tähän suunnittelevaan kirjoittaamiseen kuuluu myös kuvittelua, jossa nuoret ottavat mediamielikuvia omien tarpeidensa mukaiseen käyttöön. Näin uusi kirjoittaminen on sitä osallisuuden kulttuuria, jossa media otetaan omaksin luova työskentelyn avulla.

Uusi kirjoittaminen on itseasiassa viimeisin luovaan kirjoittamiseen liittyvä luovuuden muodonmuutos, tekstuaalisuus on siinä saanut rinnalleen visuaalisia ja tonaalisia elementtejä. Vaikka multimodaalisuus vaikuttaa täysin uudelta seikalta kirjoittamisessa, silti tekstipohjainen ”kaikille aisteille kirjoittaminen” viittaa lukevan mielen kannalta jo multimodaalisiin aistimuksiin.

Luovuus on kouluissa ja nuorten harrastuksissa ollut ennen kaikkea tekemällä oppimista. Luovaa kirjoittamista on pidetty yksinäisten nuorten harrastuksena, tapana sanallistaa omia, sisäisiä mielikuvia. Kirjoittamista on pidetty niin sisäisenä ja yksityisenä, että kirjallista luovuutta ei ole uskottu voivan opettaa. On ajateltu, että kirjoittamisen tekniikoita voidaan opettaa, mutta se kirjalilijalle ominainen luovuus kehittyy yksityisesti. Niinpä luovan kirjoittamisen pedagogiikka on keskittyessään tekemisen kautta oppimiseen, on ymmärtänyt tekemisen johtavan tekniikan oppimiseen.

Kognitiivisen tutkimuksen edistyminen on antanut aiheen huomioida pikemminkin mielen tapoja (habits of mind)  kuin tekstejä, ja niiden kirjoittamisen tekniikoita. Mielikuvitus on mielen tapa, joka kehittää mahdollisuuksien tajua. Sen myötä kehittyy luovan suunnittelun kyky, mutta nuorten kouluteksteissä se pääsee puutteellisesti esille.

…. lue artikkeli kokonaan täältä.

Kirjallisuus meni chattiin

Posted in verkkokirjoittaminen by RniemiP on maaliskuu 28, 2018

(Ylioppilaslehti 16.3.2018)

Pientä säätöä on Demi-lehden julkaisema, ensimmäinen suomenkielinen Whatsapp-draama. Seitsemänosaisessa sarjassa käsitellään päähenkilö Emman sekä tämän ystävien Amirahin ja Iida-Sofian ihastumisia, gynekologireissuja ja etääntymistä ystävistä.

Kaikki tapahtuu tekstiviestiformaatissa, Emman Whatsappin ruudulla.

Maailmalla Whatsapp-draaman kaltaisia lajejea kutsutaan chatfiktioksi. Suomessa vielä melko huonosti tunnettu genre on varsinkin angloamerikkalaisessa maailmassa valtava hitti. ”Chatfiction”-sovelluksilla, kuten Hookedilla, on kymmeniä miljoonia latauksia.

Chatfiktion on spekuloitu jopa syrjäyttävän pikkuhiljaa niin kutsutun young adult -kirjallisuuden. On arveltu, että älypuhelin itsensä jatkeena kasvaneet milleniaalit voivat kokea vierautta perinteiseen kirjallisuuteen, jota ei eletä puoliksi virtuaalimaailmassa.

Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen lehtori Risto Niemi-Pynttäri on tutkinut erityisesti verkkokirjoittamista. Hän ottaa chatfiktion kaltaiset uudet, nuorten suosimat tekstilajit vastaan ilolla. Parhaimmillaan ne madaltavat kirjoittamisen ja lukemisen välistä rajaa, kun sovelluksia käyttävät nuoret osallistuvat itse myös fiktion kirjoittamiseen.

Suomessa on oltu jo vuosia huolestuneita nuorten lukutaidon heikkenemisestä. Niemi-Pynttärin mielestä täällä ei osata vielä hyödyntää uusien lajien potentiaalia. Hän huomauttaa, että esimerkiksi koulumaailmassa jäykkä kirjakieli sulkee osan nuorista ulos. Nuoret eivät välttämättä edes tunnista, että chatfiktiossa on kyse lukemisesta ja kirjoittamisesta aivan kuten äidinkielen tunneillakin.

”Koska chatfiktio on niin lähellä puhetta, se on helpoin lukemisen muoto”, Niemi-Pynttäri sanoo.

Yhdysvalloissa chatfiktioon on suhtauduttu kirjallisuutena, mutta Pientä säätöä -sarjan toinen kirjoittaja Veera Ojola ei ole asiasta aivan varma. Hän kertoo, että ajatteli muotoa pitkään enemmän videon ja kuvan kuin tekstin kautta.

Se johtuu ehkä siitä, että somekulttuuri on niin läpeensä visuaalista.

”Mutta toisaalta tässä on paljon samaa kirjallisuuden kanssa. Chatfiktio antaa paljon tilaa katsojan tai lukijan mielikuvitukselle”, hän sanoo.

Lukija kuvittelee maailman, toiminnan ja henkilöhahmot pelkän dialogin perusteella, kun muuta ei ole tarjolla.

Kirjallisuudentutkimus pohtii jatkuvasti muodon ja sisällön välistä suhdetta. Jos chatfiktion lukeminen on kerran helppoa, piileekö muodossa pinnallistumisen vaara? Ei suoraan, sanoo Risto Niemi-Pynttäri. Hänen mielestään genre mahdollistaa monipuolisten aiheiden käsittelyn ja myös kaunokirjallisuudelle ominaisen kielellisen leikittelyn.

Samaa mieltä on Veera Ojola.

”Chatfiktiolla voi käsitellä sitä, että asiat ovat todella monitulkintaisia tai monimerkityksisiä. Yksi lause voi tarkoittaa montaa eri asiaa.”

Hänen mielestään huolet pinnallisuudesta muistuttavat ikiaikaista puhetta siitä, että nuoriso on pilalla.

Niemi-Pynttäri kertoo, että tekeillä olevan kansainvälisen tutkimuksen mukaan chatfiktio kannusti nuoria myös perinteisemmän kirjallisuuden pariin. Ojolakin haaveilee romaanista, jota voisi täydentää vaikkapa erillisestä sovelluksesta löytyvillä chat-keskusteluilla.

Ojolan mielestä chatfiktio tuntuu henkilökohtaiselta, koska kaikki tapahtuu oman puhelimen ruudulla. Ideat Pientä säätöä -sarjan teemoihinkin hän ammensi omasta elämästään.

”Ne hetket ovat varmaan aika universaaleja. Tuijotat jotain viestiä ja olet, että voi ei, se on nähnyt, että mä olen nähnyt tämän viestin, ja mun on pakko vastata.”

 

Lumen painoton paino

Posted in kirjallisuus by RniemiP on helmikuu 18, 2018
.

Miten raskaasti räntä olikaan tarrautunut mieheen, joka pääsi postiasemalle lumimyrskyltä suojaan 1880 -­luvulla. Anton Tšehov kertoo novellissaan Yö ennen oikeudenkäyntiä yhtä paljon lumesta kuin miehestä. Miestä syytetään kaksin­naimisesta. Villin lännen komediassa vehkeilijä olisi piesty, tervattu ja kieritetty höyhenissä.

Valkoiselta ja piestyltä näyttää myös tämä venäläinen: räntäinen lumi tekee saman kuin terva ja höyhenet. Mies on joutunut vimmaisen lumimyrskyn vihoihin (suom. Juhani Konkka):

Olin sellaisen ihmisen näköinen, joka on peitetty
lumella, kasteltu vedellä ja perinpohjin piesty.

Tšehovin novellissa räntälumen takertuminen vaatetukseen symboloi häpeää. Se on märkää sohjoa, joka juuttuu hattuun ja hartioille, tarttuu selkään.

Toinen Tšehovin lumikuvaus ilmaisee yhtä vaikuttavaa tunnetilaa. Kyseessä on lumisateessa nuokkuva, apaattinen vossikkakuski Pietarissa. Hänen ylleen on kertynyt hämmäs­tyttävän paljon lunta. Ukko näyttää luhistuvan lumitaakan alle, mutta tarkka lukija kyllä havaitsee, kuinka kevyttä ja kuohkeaa tuo vastasatanut lumi on.

Tällaisella lumen kasautumisella, lumen painottomalla painolla, Tšehov ilmaisee lohduttomuutta novellissaan Suru (suom. Juhani Konkka):

Ajuri Joona on valkoinen kuin aave. Hän on koukistu
­
nut niin syvään kuin se elävälle ihmiselle on mahdollis
­
ta ja istuu liikkumatta kuskipukillaan. Vaikkapa hänen
päälleen putoaisi kokonainen lumikinos, tuskinpa hän
silloinkaan katsoisi tarpeelliseksi ravistella lunta itses
­
tään … Hänen hevoskaakkinsa on sekin valkoinen ja
liikkumaton.

Ajuri on kummitusmainen; kuin kuolleeksi vaipunut mytty lumen tyhjyydessä. Uuden asiakkaankin hän huomaa silmä ripsiin takertuneen lumen läpi.

Hevoskuski on menettänyt poikansa eikä haluaisi enää elää. Hän vain jumittaa parkissa kadun varrella ja odottelee asiakasta, joka auttaisi häntä hetkeksi unohtamaan surun. Kyytiin tuleville hän tolkuttaa aina samaa asiaa – kuolema on vienyt häneltä pojan. Kuka tahansa kelpaa kuuntelijaksi, jopa halveksivasta tai huonosti maksavasta asiakkaasta on apua. Hevoskuski toivoo ainoastaan sitä, ettei hänen tarvitsisi olla paikallaan surun jähmettämässä tilassa. Lumitaakka putoaa miehen yltä aina kun hän lähtee ajoon.

Anton Tšehov (1860–1904), venäläinen kirjailija.
Novellit: Yö ennen oikeudenkäyntiä ja Suru löytyvät useista kokoelmista, mm. Valitut novellit I , WSOY, 1959. Suomentajana Juhani Konkka.