Viestikulttuuri, editointi ja julkaiseminen (johdanto)

Verkkokirjoittamisen poetiikasta
(Koko artikkeli pdf-muodossa Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain 1/2006 )

Risto Niemi-Pynttäri

Nykyisen viestikulttuurin tutkimuksen tavallisin käsite on viestin käsite, sen avulla informaatiotieteet lähestyvät tutkimusaluettaan. Uuden viestikulttuurin empiirisessä tutkimuksessa painottuu sähköpostien, chatin ja tekstiviestien käytön konventionaalisuus, ja niiden poeettisuutta tarkastelevat lähestymistavat ovat vähissä (esim. Crystal, 2001). Vaikka viestintätutkimuksessa puhutaan luovasta viestikulttuurista, se jää usein vaille käsitteellistä painoa, koska kysymystä viestin poeettisuudesta ei aseteta. Samaan aikaan kirjallisuuden teoriassa viestin käsite tuntuu unohtuneen itsestäänselvyydeksi: riittää, kun muistaa Roman Jakobsonin klassisen määritelmän, jonka mukaan viestin poeettinen funktio merkitsee huomion kiinnittymistä viestiin itseensä.

Verkkoaikakaudella tapahtunut viestinnän nopeutuminen on kehittymässä niin rutinoituneeksi toiminnaksi, että viestin viestimäisyys on katoamassa. Siksi on syytä ensin palauttaa lyhyesti mieleen Jakobsonin painottama viestin poeettinen funktio yli puolen vuosisadan takaa. Jakobsonilla toisin viestin käsite oli laajin mahdollinen, se kattoi kaiken kielellisen informaation, näin se oli huomattavasti abstraktimpi kuin se mitä nykyiseen viestikulttuurin tutkimukseen tarvitaanⁱ. Merkittävää, ja viestikulttuurin tutkimuksen kannata huomioon otettavaa oli kuitenkin se, että viestin poeettisen funktion painottaminen merkitsi nimenomaan automatisoituneen ja tottumuksen sokeuttaman kielenkäytön paljastamista. Poeettinen funktio painotti kielisuhdetta, jossa monimielisyyden kuuntelu sai sijansa, vaikka se selvästi häiritsi viestin denotatiivista välittymistä (Jakobson, 1979,29). Kuten Gérard Genette painottaa: Jakobsonin ja formalistien poeettisuuden teoria oli ainutlaatuinen nimenomaan siksi, että sen suhde arkikieleen oli erittäin radikaali. Kun yleensä 1900 -luvun puolivälin teorioissa poeettisuus liitettiin esteettiseen kuvaustyyliin, niin Jakobsonilla poeettisuus liittyi oudoksi tekemiseen ja vieraannuttamiseen siitä mikä kielenkäytössä oli totunnaista. Kun välineellinen kielenkäyttö automatisoi semanttisen suhteen, teki siitä itsestään selvän ja luonnollisen, niin vastalääkkeeksi poeettisen viestin tehtävä oli havahduttaa tähän eroon. Poeettinen funktio, paljastamalla monimielisyyden joka kumpuaa merkin ja merkityn välisestä erosta, sai kunnian häiritä välineellisen viestinnän pyrkimyksiä. (Genette 1989, 289).

Jakobsonin huomio oli kielessä yleensä eikä siinä, mitä arkikielessä viestillä ymmärretään. Hän tarkasteli vain kieltä, ei viestin välittymistä eikä mediaa. Jakobsonilla viestin käsite oli abstraktein mahdollinen kielellisen kommunikaation käsite, ja poeettisuus rajautui kielen sisäiseksi kysymykseksi. Siksi nykyisen viestikulttuurin tutkimuksen kannalta poeettisen funktion aluetta tulisi laajentaa koskemaan myös viestin välittymistä. Teknologisessa elämismaailmassa se koskee rutinoituneen viestin välittymisen kätkemiä seikkoja.

Kirjallisuusteoriat ovat tarjonneet keskeisen käsitteellisen panoksen monille uuden verkkokulttuurin alueille, mutta eivät viestin tarkasteluun. Tosin dialogisen kieliteorian Bahtinista ammentava tutkimusote on edelleen merkittävässä asemassa verkkokeskustelujen tutkimuksessa. Varsinkin kun yhtä ”internetkieltä” kartoittaneet tutkimukset ovat käyneet riittämättömiksi, ja tutkimuksen painopiste on siirtynyt verkkofoorumeilla kukoistavien sosiaalisten kielten monimuotoisuuden tutkimiseen (Holt; 2004). Retoriikan tutkimusta on myös sovellettu verkkokeskusteluun. Lisäksi visuaalisen retoriikan suuntaan tapahtunut alueen laajennus tekee siitä ajankohtaisen. Narratologinen käsitteistö puolestaan on osoittautunut hedelmälliseksi tutkittaessa hypertekstin (Aarseth, 1996, Eskelinen, 2002) ja interaktiivisuuden rakenteita (Ryan, 2001) sekä verkkotaiteessa että tietokonepeleissä.

Kirjoittamisen teknologioitten tutkimus kirjallisuuden- ja mediatutkimuksen välissä on löytänyt aiemmin vähälle huomiolle jääneitä näkökulmia kirjoittamisen välinesuhteeseen (Bolter, 1991). Sen kautta voidaan lähestyä kysymystä verkkokirjoittamisen poetiikasta, jossa kirjoittamisen välinesuhde tulee näkyväksi aivan eri tavalla kuin tekstikeskeisessä kirjallisuuden poetiikassa. Muutoksen taustalla on luonnollisesti kulttuurinen muutos. Painetun tekstin itsestään selvän aseman horjuessa myös kirjoittamisen välinesuhde on tullut tarkastelun kohteeksi. Näin siis kirjoittamisen uusien tekniikkojen myötä on tullut aiheelliseksi tarkastella myös poeettista suhdetta välineeseen. Teknologiakulttuurin painottama välineen uutuus, lumo ja sen käyttökulttuurin kokeilevuus on itse asiassa konventioiden vähäisyyttä, toisin sanoen se on rinnastettavissa välineen poeettiseen käyttöön. On kuitenkin huomattava että poeettinen välinesuhde ei ole seurausta sen uutuudesta vaan ennen kaikkea etäisyydestä konventioihin.

Onko poeettisuuden käsitteellä kriittistä merkitystä suhteessa uusien medioiden nopeasti rutinoituvaan viestintään Verkkotaiteen tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena on jo jonkin aikaa ollut taide, joka käsittelee konventionaalisiksi tulleita Internetin ja tietokoneen käyttötottumuksia. Saksalaisessa verkkokirjoittamisen tutkimuksessa Roberto Simanowski (2002) on kartoittanut kriittistä ja reflektiivistä välinesuhdetta verkkotaiteessa. Mutta viestin viestimäisyyteen kuuluu vielä kolmas seikka, joka uhkaa kadota toisaalta välineeseen ja toisaalta viestin tekstuaalisuuteen. Kysymys on viestin välittyneisyydestä, toisin sanoen liikkumatilasta lähettämisen ja vastaanottamisen välillä jonka eräs muoto on online -kirjoittaminen ja toinen muoto taas tekstin editoinnilla operoiva kirjoittaminen. On siis huomattava, että myös viestin välittyneisyys muodostaa retorisen liikkumatilan, oman ilmaisutilansa. Kuten Uwe Wirth painottaa, rutinoituneessa viestinnässä tämä ilmaisutila uhkaa sulkeutua ja viestin välittyneisyys kadota (Wirth, 2000).

Keskityn seuraavassa artikkelissa kysymään viestin poetiikkaa. Lähtökohtanani on se, että verkkokirjoittamisessa poeettisen teon kohteeksi voidaan ajatella viestiä kokonaisuudessaan; paitsi kirjoittamisaktia, myös viestin välittymisen tapoja ja editoimista ja julki tuomisen aktia.

Tarkastelen seuraavassa ennen kaikkea viestiä välittäviin ja muokkaaviin suhteisiin liittyvää poeettisuutta. Käsittelen keskeisiin saksalaisiin tutkijoihin tukeutuen kolmea eri aluetta:

1. Aluksi käsittelen viestin poeettisen tason syrjäytymisen historiaa mediafilosofi Rafael Capurron logos -kritiikin kautta, sekä pohtien sanansaattajan keskeistä funktiota kreikkalaisessa runoudessa (Capurro, 2003)

1. Toisessa vaiheessa käsittelen verkkokirjoittamisen kannalta kahta keskeistä seikkaa: kirjoituksen muuttumista esityksen kaltaiseksi aktiksi, sekä verkon estetisoitumisen poeettista kritiikkiä. Nämä molemmat liittävät kirjoitusta välittäviin suhteisiin, toisin sanoen performanssin kaltaiseen toimintaan jossa huomio ei rajaudu vain tekstiin vaan tapahtumaan kokonaisuudessaan.
2. Lopuksi käsittelen viestin välittymiseen keskittyvää poetiikkaa sekä editointifunktion antia kirjoittamisen tutkimuksessa. Huomion kohteena on viestien traditio sekä viestin sisällön ja muodon sijaan huomion kiinnittäminen viestin välittymisen kokonaisuuteen. Viestin poetiikan kannalta olennaisia seikkoja ovat esimerkiksi odottamaton viesti, tai tunne jonka vallassa kirje kirjoitetaan, tai puhelinsoiton odottaminen. Yleisesti ottaen noissa esimerkeissä on kyse viestin välittymiseen perustuvasta poeettisesta ilmaisutilasta, joka voi liittyä itse viestiin tai se voidaan tuoda esille editoinnin avulla.

Artikkelin tavoitteena on hahmottaa viestin poetiikkaa ja traditiota , ja sen avulla hahmottaa hieman kysymystä viestin poeettisuudesta verkkokirjoittamisen suhteen.

JATKUU… Kirjaillisuudentutkimusen aikakauslehti Avaimessa 1/2006 pdf-versiona