Lyyrinen essee

RISTO NIEMI-PYNTTÄRI  (9.4.2019)  esseepaja

Poeettista kirjoittamisen tutkimusta voi sanoa kirjoittajan oman työskentelyn perusteiden hakemiseksi. Sanna Kivikoski lähti tutkimaan lyyristä esseetä genrenä, mutta huomasi pian, että olennaiseksi nouseekin tila, johon kirjoittaja hakeutuu kielen kanssa olemaan.

Lyyrinen essee -tutkimuksen prosessia seuratessani, tuli pian selväksi, että esseen genre ei ole Kivikoskelle tyydyttävä. Vaikka kyseessä ei olisikaan poleeminen tykitys tai journalistinen tietopaketti vaan henkilökohtainen esitys, niin silti jokin esseen genressä haittaa. Ainakin se, että tiedollisessa esseessä kirjoittaja tekee itsestään esimerkin. Voiko kirjoittaja edes olla esillä muuten kuin esimerkkinä – ein Beispiel  (saks.) – sivuhuomautus tiedon keskellä?

”Lyyrinen essee ohjasi minua tekemään uudenlaisia ratkaisuja yleisen tiedon ja henkilökohtaisen kokemuksen ristipaineessa. Pohdin myös aivan uudella tavalla kirjoittajan ääntä ja sen heijastumista tekstiin. Lyyrinen essee haastoi minut myös muuttamaan työskentelytapojani. Yhtäkkiä ajatus tekstin tavoitteellisuudesta ja genrelähtöisestä kirjoittamisesta ei tuntunutkaan enää sopivalta” (Kivikoski, 2018, 4).

Kirjoittaminen on jotain muuta, kuin miltä se ensin näyttää. Se mikä ensin tuntuu itseilmaisulta – minä tässä kerron ja puhun tekstin muodossa –  sisältää myös taukoja, hiljaisuuksia, ja sen myötä kuunteluna.

”Kirjoittaminen on keskustelua syntymässä olevan tekstin kanssa” sanoo Kivikoski. Tämä teesi kuulostaa ensin itsestään selvyydeltä: tietysti kirjoittaminen on tekstin luomista. Tarkemmin katsoen Kivikoski painottaa kuitenkin dialogia, siis sanomista ja kuuntelua, edestakaista liikettä mielen ja kirjoituksen välillä.

Kirjoittaminen on tekstin kanssa keskustelua, se voi peilata kirjoitusta genrepiirteiden mukaiseksi, se voi käyttää aineistoaan tarkoitushakuisesti tai mielensä mukaan assosioiden. Kun Kivikoski painottaa läsnäolon ja kuuntelun merkitystä tuossa kirjoittamisen tilassa, on huomattava, että kyse on kirjoittamaan syventymisestä, eikä mielenrauhasta.

Lyyrinen essee viivyttää lukijaansa ja kirjoittajansa asian äärellä. Mutta siinä, missä kertova essee viivyttää ja kiinnittää huomion kertomalla tarinaa, siinä lyyrisesti toimiva kirjoittaja tuo tekstiin kuuntelun paikkoja.

Tuntuukin, että lyyrinen irtoaminen eteenpäin menevästä lauseesta aiheuttaa kuuntelua, ja siitä avautuu seikkoja, jotka tekevät Kivikosken hahmottamasta esseen poetiikasta niin kiinnostavan.

Katsaus kokonaisuudessaan julkaistu Esseepajassa, aiheena
Sanna Kivikoski: Äänikerrostumia. Lyyrinen essee kirjoittajan tilana
(Jyväskylän yliopisto, kirjoittamisen pro gradu 2018)
Sanna Kivikoski: SÄRKYMISEN RYTMI, lyyrinen essee migreenistä.