Ehdotuksia luovan kirjoittamisen ympäristöpedagogiikaksi

Aino-Kaisa Koistinen, Henna Laininen, Risto Niemi-Pynttäri & Nina Sääksilahti

EHDOTUKSIA LUOVAN KIRJOITTAMISEN YMPÄRISTÖPEDAGOGIIKAKSI

Joutsen Kotimaisen kirjallisuuden vuosikirja Nro 2022 Empiirinen ekokritiikki

Ote johdannosta:
”Luovat menetelmät voivat myös auttaa hankalien, tunteita herättävien aiheiden opettamista. Esimerkiksi ilmastonmuutos koetaan usein abstraktina asiana, jota koskevaa tietoa on vaikea hyväksyä. Luovat menetelmät mahdollistavat asioiden tarkastelun etäältä, fiktiivisessä kontekstissa, mikä voi tehdä vaikeistakin aiheista helpommin käsiteltäviä. (Hyvärinen ym. 2021: 11–12.)

Luovien menetelmien, kuten tarinankerronnan, avulla voi myös kuvitella toisenlaisia todellisuuksia, joiden myötä maailmaa voi pyrkiä muuttamaan (Haraway 2016). Nykyisenä ympäristökriisin aikana onkin elintärkeää kuvitella radikaaleja muutoksia ihmisten toimintaan (esim. Värri 2018: 50; Koistinen & Savinotko tulossa).

Luovalla kirjoittamisella on merkitystä myös opittujen kategorioiden purkamisessa. Kirjoituskokeilujen avulla inhimillisen ja ei-inhimillisen suhdetta voi hahmottaa uusista, yllättävistäkin näkökulmista. Tämä voi kannustaa sensitiivisempään ympäristösuhteeseen eli ympäristösensitiivisyyteen, jossa ihminen nähdään osana luontoa eikä erillisenä siitä.

Ymmärrämme ympäristösensitiivisyyden siis valppautena mielen, kehon, toislajisten ja ympäristön väliselle vuorovaikutukselle (vrt. Thomashow 1995: 57). Ajattelu- ja käsitystapojen sekä luontosuhteen muokkaamista tarvitaan, sillä planeettamme elinkelpoisuuden säilyttämiseksi ihmisen on asemoitava itsensä uudelleen suhteessa toisiin lajeihin ja ympäristöön.

Seuraavaksi avaamme niin kutsutun ympäristökirjoittamisen taustaa, teoriaa ja pedagogiikkaa erityisesti luonnon havainnoimisen ja ympäristösensitiivisyyden näkökulmasta. Sen jälkeen siirrymme tarkastelemaan luovan kirjoittamisen ympäristöpedagogiikkaa empiirisen esimerkin, eli

ilmastotunteita käsittelevän kyselyaineiston, kautta.

(koko teksti doi-osoitteessa)

DOI: https://doi.org/10.33346/joutsensvanen.114936

ks, myös Risto Niemi-Pynttäri: Maasto ja aistillinen geografia

Lukemisesta tulee kirjoittamista sosiaalisessa verkossa

Miten tekstin lukeminen ja tulkitsemiseen esim blogeissa tulisi suhtautua jos kirjoittaminen on mitä on vai onko se aivan oma lajinsa?

NiemiP: Blogeihin voi suhtautua monella tapaa: huonoistakin blogeista voi löytyä hyviä ideoita ja oman tekemisen aineksia. Verkkotekstien lukeminen onkin usein aineiston ja virikkeiden hakemista, ja kirjoittamista, eikä niinkään sitä perinteistä sohvanpohjalueskelua. Toisaalta blogi on olemukseltaan jatkokertomus, jota seurataan. Se tempaa lukijansa vähitellen. Ensisilmäyksellä blogeista ei saa paljoa selville, mutta jos se tarjoaa jotain hieman kiinnostavaa niin siitä se alkaa. Teksti opettaa lukijaansa vähitellen ja paljastaa parhaat puolensa. Antoisinta on seurata jotain blogia pitkään.

Tuleeko kirjoittaminen kehittymään luovempaan suuntaan kun ihmisten oletettu kirjoitustaito paranee ja harjaantuu?

NiemiP: Aivan, kyllä uusi väline opettaa. Peruslajit säilyvät, koska esimerkiksi laululyriikan takana tulee aina olemaan runous, elokuvan takana tulee olemaan draamateksti jne. Kirjoittamisen taidot korostuvat siis monien muiden taiteiden taustatoimintana.

Eri asia onkin sitten millaisesta luovuudesta verkossa on kyse, ja sopiiko se vanhaan luovan kirjoittamisen kategoriaan. Sosiaalinen luovuus korostuu: taito keksiä ja kehitellä yhdessä asioita on tärkeää web 2.0 aikana. Uskon kyllä, että yksilöllinen luovuus ja nerous on edellistäkin tärkeämpää, mutta nyt nerotkin tarvitsevat luovat verkostonsa.

Riittääkö vuorovaikutteisuus olemaan tarpeeksi kiinnostava muoto itsessään antamaan lukijoille sen että he jaksavat olla ja vuorovaikuttaa kaikilla sivustoilla ja keskustella eri aiheista.

NiemiP: Sosiaalisessa verkossa on alusta asti ollut ongelmana ns. interpassiivisuus, eikä sitä oikein ole kohdattu koska aina on löytynyt uusi tekninen sovellus, jossa noiden ongelmien on uskottu ratkeavan. Näin on siirrytty 90-luvun kotisivuista foorumeille ja blogien kautta facebookiin, ja vuorovaikuttamisen pakko uhkaa koko ajan. Keskustelun ja mielipiteen vaihdon lisäksi tarvitaan tilaa sosiaaliselle luovuudelle, se on tavallaan vuorovaikutusta jossa kukin voi luovalla tavalla antaa parastaan – sellainen on mukavaa ja palkitsevaa.

Onko luova ja riittävän elävä teksti edellytys että sosiaalisuus tulee kiinnostavaksi, myös journalistisessa mielessä, ja muuttuisi jopa omaksi foorumiksi asiasisältöjen joukkoon. Syntyisi luovan tekstin käyttöpakko ja käsite blogikirjoittelussa, siis edellytys ja ohjenuora tuleville kirjoittajille.

NiemiP: Verkko haastaa koko ajan perinteistä journalismia, ehkäpä juuri sosiaalisuutensa ja suorien lukijakontaktiensa vuoksi. Esimerkiksi ruoka- muoti ja luontoblogeista löytyy minusta kirjoittajia jotka käyttävät kieltä elävämmin kuin lehtien teemasivujen toimittajat. Eli uskon että asiatekstit ja niiden kieli sekä kerronta tulevat kohtaamaan aikamoisia luovia murroksia.

Viimeisenä kuvan ja äänen käyttö ja tulevaisuuden näkymät verkkojulkaisuissa, etenkin sosiaalisen media tarpeisiin, ehkä enemmän filosofiselta kannalta katsottuna, kyllä tekniikka varmaankin kehittyy sopivasti oikeaan suuntaan.

NiemiP: Enpä tiedä, ei se tekniikka itsestään kehity oikeaan suuntaan. Minusta on-line video, online-chatti eivät ole erityisen antoisia käytännössä. Raha mitä niiden kehittelemiseen jamat läpilyömiseen on satsattu on valtava, mutta sosiaalinen verkko ei ole sama asia kuin välittömän ja pinnallisen sosiaalisuuden paisutus. Filosofisesti sanoen nuo välittömän läsnäolon teknologiat luovat aika paljon tyhjää, koska niissä aineistoja ei viitsitä editoida. Siksipä kaikki yksinkertaiset kuvan ja äänen ja tekstin vapaat editointiohjelmat ovat paljon tärkeämpiä kuin joku webcam keittiössä.

Haastattelu Pekka Sillman