Risto Niemi-Pynttäri

Yhdeksän astetta tähtipimeään

Posted in Uuden ajan luonto, valosaaste by RniemiP on joulukuu 1, 2018

Pimeä salonki, Kirjailijatalo, Jyväskylä 30.11.2018

Sanotaan, että taivaan alla on olemassa yhdeksän silmille erottuvaa pimeän tähtiyön sfääriä. Silmin nähtävät tähdet vähenevät sitä mukaa kuin asutus tihenee. Huomaan että liikkuessani yössä, olenkin ollut yllättävän heikkojen – antroposeenin laimentamien – tähtinäkymien alla.

Lue lisää
Essee kokonaisuudessaan

BIOS DIONYSOS (ote)

Posted in Filosofia, Uuden ajan luonto by RniemiP on tammikuu 31, 2018

**

Viininjumala Dionysoksen talvista puolta ei tunneta: hänen kevätmaniansa oli niin huomiota herättävä, mutta talvimasennus taas oli aivan huomaamaton. Nyt on talvi ja elämä on vetäytynyt minimiin. Ihminen on ylivuotinen, hän tarvitsee energiaa talvellakin, hänen täytyy syödä, pitää tulta ja lueskella. Dionysos hyväksyi ja suojeli tätä jurottavaa, elämän vegetatiivista puolta. Demeter -viljanjyvä oli hänen sisarensa, molemmat olivat äiti maan, Semelen, lapsia. Antiikin Kreikassa kerrottiin kuinka Demeter, itämisen jumalatar, viedään talviajaksi Haadekseen, mutta Dionysos sen sijaan taantuu ja talvehtii. Dionysos ei syntynyt siemenestä, hän syntyi Zeun reidestä ikäänkuin vanhaan puuhun vartettu nuori oksa.

Kun kevät tuli ja villiinnytti Dionysoksen, luonto sekä ihmiset voimistuivat. Tarujen mukaan muutos alkoi ensimmäisten leutojen tuulten aikaan. Varhaiskeväällä, kun lehtipuiden silmut vasta paisuvat, havupuissa yhteyttämisen merkit näkyivät jo hehkuvana vihreänä. Demeter ei tiennyt tästä mitään, siemenet makasivat silloin vielä kuolleina maanpinnan alla. Jumalista vain Dionysos osasi jurottaa ja elpyä, sitten kun puissa nesteet lähtevät liikkeelle, nousevat juurista runkoon ja aivan oksan kärkiin asti.

* *

Minua ihmetyttää erityisesti se, kuinka Dionysos, tuo kreikkalaisista jumalista välittömin ja spontaanein, osasi olla myös niin toimeton, pysähtynyt, hiljaa kypsyvä tai pelkkään olemassaoloon taantunut kuin puu. Dionysos kantoi viinilekkerin lisäksi tunnusmerkkinään myös thyrsos-sauvaa, josta versoi muratti. Tarvittaessa hän saattoi kadota ja kätkeytyä tuohon murattiin.Vetäytyminen pelkkään olemiseen oli kreikkalaisessakin talvessa nähtävissä kaikkialla. Se oli kuusen ja muratin sinnittelevässä vihreydessä. Talvehtiminen ymmärrettiin ennen kaikkea paremman ajan odottamisena.

Kreikkalaiset käyttivät elämästä sanaa bios, se ei kuitenkaan ollut biologiaan vaan elämän vaihtelevaan laatuun viittaava termi.

koko essee osoitteessa: Esseepaja Bios Dionysos

Posted in Uuden ajan luonto by RniemiP on maaliskuu 23, 2017

Risto Niemi-Pynttäri: Almanakka (Poesiavihko)

PAJUNKISSAT JA PIENIKUKKAISTEN MAA
Istun bussissa ja näen loistavan pensaan. Runsaasti kukkiva paju herättää
tunteen, jota voi verrata kirsikankukkien kiihtymykseen Japanissa. Mutta
tässä oli yksi ainoa pajupensas bussin ikkunasta, loistava ryöpsähdys. Oikku
tai lupaus. Syynä lienee likaojan typpi, kusiviemäri, tai lämpöputken vuoto
Kuohun kohdalla, korjaamon ojassa.

Pajunkissoja on aina harvassa. Eri puolille pensasta kiivenneinä ne kyräilevät,
ja se joka taittaa oksan huomaa, että karvapalleroista puolet näyttää livahtaneen
pois.

Kohta suurikukkaiset narsissit elehtivät suuria tunteitaan. Marketit myyvät
niitä ihan marimekkona, ja vetoavat sieluihin, jotka katsovat ikkunasta ulos
joutomaalle, pusikoihin, yhdentekevyyteen. He kaipaavat aina jotain kauniimpaa,
jotain muuta kuin tätä pohjoista pienikukkaisuutta.

Tässä maassa on nuivaa ja tilavaa, kukat pieniä ja nekin hajallaan. Maatiaislajikkeet
ovat vaatimattomia ja jotenkin tunteettomia.

Olen tottunut väheksymään tätä mitä näen. Vaikka näissä puskissa olisi
pieni Venus valkeassa turkissaan olkapää paljaana, hän jäisi huomaamatta.
Kuitenkin vasta katsominen saa kukat kukoistamaan: huomion kohteeksi
joutuminen nostaa ne esiin taustastaan.

Se, mikä näillä leveysasteilla on ominta, on vaikeinta löytää.

Konkaripoimija kehottaa: Paljastakaa mustikkapaikkanne!

Posted in Uuden ajan luonto by RniemiP on syyskuu 9, 2015

Viitisen vuotta sitten Risto Niemi-Pynttäri kökötti tutulla mustikkapaikallaan metsätien varrella Petäjävedellä kun konkaripoiohikulkeva mökkiläinen kysäisi, löytyykö marjoja. ”Eipä juuri, aika huonosti”, Niemi-Pynttäri valehteli ja nainen jatkoi matkaansa. Tapaus jäi kismittämään marjastajaa niin paljon, että hän päätti juosta kyselijän kiinni ja kertoa, että kyllä niitä marjoja piisaa, hae vain ämpäri ja tule poimimaan.
– Hän oli vanhempi ihminen ja ajattelin, että mitä minä näitä helppoja paikkoja mustasukkaisuuksissani salailemaan, kun voin hyvin mennä itse syvemmällekin metsään.
Tapauksen jälkeen Niemi-Pynttäri päätti muuttaa asennettaan. Omista marjapaikoista on turhaa olla kateellinen, marjoja riittää kyllä kaikille!
– Olen kuullut Luonnonvarakeskuksen suunnittelevan ohjelmistoa, jonka perusteella voi kartalta paikantaa erilaisia metsätyyppejä ja sen myötä myös marjapaikkoja. Toivon todella, että suunnitelma toteutuu! Ihmiset suhtautuvat marjapaikkoihinsa aivan turhaan omistavasti: jotkut keräävät marjoja yli oman tarpeenkin ihan vain siksi, että niitä ei jäisi muille, Niemi-Pynttäri tuhahtaa.

Opiskelijat mukaan metsään

Niemi-Pynttäri kerää satokauden aikana kymmenkunta ämpärillistä mustikoita, yhteensä noin 60 litraa. Valtaosa saaliista päätyy omaan käyttöön, jonkun verran menee lahjaksi sukulaisille ja ystäville.
Yleensä Niemi-Pynttäri marjastaa yksin, joskus vaimonsa kanssa. Toisinaan Jyväskylän yliopistolla työskentelevä kirjoittamisen tutkijatohtori vie opiskelijoitaankin metsään:
– Olen opettanut nuoria marjastamaan. He ovat tulleet bussilla esimerkiksi Kintaudelle ja sieltä sitten on yhdessä menty metsään. Joillekin olen näyttänyt pyörämatkan päässä olevia marjapaikkoja myös Jyväskylän seudulta.
Niemi-Pynttärin omat poimijamuistot kantavat kauas. Jo pikkupoikana hän kulki metsissä emalimuki kädessään ja suunympärys sinisenä. Sittemmin keruuharrastus on vain paisunut ja poimittavien marjojen lajikirjo runsastunut. Mustikan lisäksi pakastimeen päätyy kaikenlaisia metsä- ja puutarhamarjoja:
– Opiskeluaikana minua kutsuttiin ”Risto Vadelmaksi”, kun tienasin taskurahaa keräämällä vattuja myyntiin, tohtori naurahtaa. (ote..)

Teksti ja kuva: Kaisa-Liisa Ikonen

Sanoja kuin omenia Michael Hamburger, runoilija ja vanhojen omenalajikkeiden vaalija

Posted in Uuden ajan luonto by RniemiP on kesäkuu 26, 2011

– koko artikkeli Tuli&Savu 2/2011 nr.63

Michael Hamburgerin maalaistalossa oli kuvien perusteella omenia joka puolella. Saksalais-englantilainen runoilija ja kääntäjä (1924–2007)harrasti puutarhoja. Omenia oli paitsi eteisessä myös työhuoneen hyllyissä, varaston laatikoissa, sekä maahan pudonneena omenapuiden alla. Kaikki eivät olleet syötäviä. Kokoelmassaan From a Diary of a Non-Events (1988) Hamburger kirjaa joulukuisen havainnon:

Rats have gnawed through
Another hardwood frame
To raid the apple store
As if no glut of fallen apples lay
On the rats´ playground larger than room or house. (s. 9)

Rotat ovat järsineet läpi
toisenkin kovapuisen laatikon,
pilanneet omenavaraston
aivan kuin pudonneita omenoita ei kyllin leviäisi
rottien leikkialueena laajemmas kuin huone tai talo.

Suffolkissa sijaitsevan maalaistalon puutarha oli puolitoista hehtaaria, tosin kuvien perusteella se näyttää vain metsittyneeltä niityltä. Mutta sellaiselle, joka osaa lukea kasvillisuutta se tarjoaa yllätyksiä.

Hamburgerin elämäntyö runoilijana ja puutarhurina näyttää johdonmukaiselta juurruttamiselta. Aluksi hän halusi vain kääntää saksalaista runoutta englanniksi, tuoda Hölderlinin outoa kieltä englannin kielen maaperään. Hän on sanonut halunneensa ”hölderlinisoida” englantia.

Myös Paul Celanin runoissa oli sellaista painoa ja vaikenemista jota Hamburger pyrki juurruttamaan englannin kieleen. Kääntäjän työ sai rinnalleen oman runouden sekä lopulta puutarhurin työt. Hamburger omistautui harvinaisten ja katoamassa olevien omenalajikkeiden kasvattamiseen.

Jakuu… koko artikkeli osoiteessa  http://www.tulijasavu.net/2011/06/sanoja-kuin-omenia/