Sloterdijk ja vihapankit

Risto Niemi-Pynttäri/ ote Nuoren Voiman KRITIIKKI -lehden syksy 2010 arviosta

Peter Sloterdijk: Zorn und Zeit. Politisch-psychologischer Versuch. 356 s. Suhrkamp 2006. Englanninnos Rage and Time: A Psychopolitical Investigation. 256 s. Käänt. Mario Wenning. Columbia University Press 2010.

1.

Kuinka suhtautua riitoihin ja vihaan verkkofoorumeilla? Milloin kyseessä on vaarallinen viha? Milloin taas pieni särö konsensuksessa on tulkittu riidaksi? Usein tulee vaikutelma, että verkkoriidoissa ei edes sanota mitään uutta: vanhat syyttelyt vain kiertävät ja toistuvat. Verkko on varsin altis sille, että vanhat riidanaiheet toistuvat yhä uudelleen. Toki kiistelijät voivat olla uusia, mutta kauna on sama. Missä ovat vapauttavat kiistat, ilmapiirin tuuletukset? Uusi ja tuore yhteenotto tekee jopa iloiseksi.

Aivan kuin verkossa riitelevillä olisi käytössään eräänlainen avoin pankkitili ja katkeruuden varanto. Aivan kuin pitkävihaisuus ja kauna eivät olisikaan yksilön ongelma, vaan pitkän ajan myötä kertynyt katkeruustili, josta halukkaat voivat ottaa käyttövihansa. Siksi riitelijän itsensä ei edes tarvitse olla erityisen aggressiivinen, joskus pitkästyneisyyskin riittää.

”Vihapankki” on Peter Sloterdijkin käyttämä termi pitkävihaisuuden varannoille, joita käytetään modernien valtarakenteiden tarpeisiin. ”Poliittis-psykologisessa tutkielmassaan” Zorn und Zeit (”Viha ja aika”) hän puhuu Nietzschen tavoin modernin kulttuurin perustaan asettuneesta kaunasta. Siitä on tullut huomaamaton persoonallisuuden rakennetta muovaava voima, ja jotkut ovat jopa neroja kaunansa vuoksi. Sloterdijk puhuu vihan ja katkeruuden kertymistä, jotka ovat osaltaan mullistaneet yhteiskuntia aina viime aikoihin asti. Viimeisinä ovat voimissaan Sloterdijkin mukaan kansallisvaltioiden vihapankit. Niistä käsin on tarjoutunut nationalistista vihaa minkä tahansa pettymyksen kruunuksi.

Sloterdijkin ”vihapankki” viittaa yleisen kaunaan, pettymykseen, joka kohdistuu tähän maailmaan uskonnollisissa liikkeissä, ja pettymykseen, joka kohdistuu tähän yhteiskuntaan poliittisissa liikkeissä. Yksilöllisen aggressiivisuuden sijaan näkökulma on siis laajoissa ja usein oikeutetuissakin pettymyksen kertymissä.

Verkossa viha on näkyvää, mutta on vaikea sanoa onko se todellista. Luoko verkkokulttuuri vain merkityksettömiä, kierteleviä konflikteja, vai onko niillä myös seurauksia? Sloterdijkin mukaan olemme tulleet aikakaudelle, jolloin yleensäkään intohimo, raivo ja vimma eivät muuta mitään, ne hajoavat voimattomuuteen. Edes oikeutettu viha ei johda muutoksiin. Yksittäiset raivonpuuskat eivät saa aikaan muita kuin pakonomaisia moralistis-kurinpidollisia toimia.

Verkossa ei synny hyviä eikä huonoja liikkeitä, vihapankki toimii mutta mikään ei muutu. Verkko vaikuttaa Sloterdijkin mukaan historian lopun alueelta, jossa lopulta menetetään myös se positiivinen voima, mikä vihan taustalla on vaikuttanut. Tuloksena ei ole rauhallinen maailmankylä, vaan päinvastoin tunkkainen pahantuulisuus leviää kaikkialle.

2.

Sloterdijk kehittelee Zorn und Zeit -teoksessaan nietzscheläistä vihan teoriaa, analyysia kulttuurista, jossa jäädytetty viha on hyväksytympää kuin spontaani raivokkuus. Vihassa on kyse patoutumasta, kertymästä joka myrkyttää kantajansa. Yksinkertaisesti sanoen, kun vapaasti virtaava raivo pysäytetään, se kertyy vihaksi. Raivo puolestaan on loukkauksesta syntyvä spontaani tunne, joka on suoraan yhteydessä ihmisen egoon, itsesuojeluvaistoon ja ennen kaikkea itsekunnioitukseen.

Sloterdijk katsoo, että raivon ja vihan taustalla on kysymys itsekunnioituksesta thymoksena. Platon sanoi, että raivon alkuperä on thymoksen, kiihkeän sielunosan loukkauksissa ja että tämä raivo on oikeutettua. Aivan toisenlaiseen kulttuuriin viittaa psykologisoiva puhe ”alemmuuskompleksista”, missä vastaavaa tarvetta väheksytään ja arvostuksen tarpeesta tulee lähinnä naurettava.

Tuo Platonilta peritty termi thymos on loukattuna raivoa synnyttävä psyyken voima, se on yhtä vahva kuin eros. Puhuessaan eroksesta Sloterdijk ei tarkoita seksuaalista emansipaatiota, vaan ahneutta kuluttamisessa. Modernina aikana toinen näistä muodostaa vihapankkeja ja toisesta on tullut kulutuskeskus. Loputon ahneus on tuhoisa seksuaalisuuden muoto, ja viimeajat Sloterdijk onkin puhunut ahneuden lopusta ja thymokseen perustuvasta anteliaisuuden taloudesta.

….